Tatuointeja, pahvikitaroita ja talon täydeltä keräilykamaa – Mr. Lordi, Noora Louhimo, Samae Koskinen ja Aadolf Virtanen kertovat, mitä Kiss-hulluus ihmiselle tekee

Muutama päivä sitten Soundin sivuilla julkaistiin artikkeli, jossa Mokoman Tuomo Saikkonen, Infernon päätoimittaja Matti Riekki, musiikkitoimittaja-kirjailija Ari Väntänen sekä toimittaja ja Kuolemanlaakso-muusikko Markus Laakso kertoivat, mitä Kiss heille merkitsee. Nyt juttu saa jatko-osan, jossa kierrosluvut vedetään vielä kovemmiksi: esimerkiksi Mr. Lordin kertomuksesta näkee aika hyvin, miten fanaattisia reaktioita tämä naamioyhtye saattaa ihmisissä herättää.

Ääneen pääsevät Lordin lisäksi juuri uuden Bringer of Pain -albumin julkaisseen Battle Beastin laulaja Noora Louhimo, Jonnet ei muista -singlen hiljattain esitellyt Samae Koskinen ja Diablo-yhtyeen basisti Aadolf Virtanen. Kiss esiintyy Helsingin Hartwall-areenalla 4. toukokuuta, ja Soundi on tapahtuman ylpeä yhteystyökumppani.

Noora Louhimo, Battle Beast

”Kissin I Was Made for Loving You tuli itse asiassa elämääni teininä, kun kuuntelin Scooteria, joka oli tehnyt coverin biisistä. En ollut kuullut Kissistä ennen tätä, kunnes kuulin alkuperäisen version, ja Kiss on kuulunut kuunteluvalikoimaani siitä lähtien.”

I Was Made for Loving Youta on tullut veivattua bilekeikoilla enemmän kuin 100 kertaa. Kuuluu ehdottomasti top 30:n biisivalinnoissa cover-keikoilla. Ihailin jo silloin heidän rohkeaa pukeutumis- ja maskityyliään – sekä Gene Simmonsin pitkää kieltä.”

Mr. Lordi:

”Kiss oli ensimmäinen rockbändi, jota kuulin ja kuuntelin. Halusin olla Gene Simmons. En usko, että Lordia olisi ilman Kissiä ja Geneä. Tai ainakin se olisi hyvin erilaista touhua.”

”Kiss on edelleen täydellinen täsmäohjattu torpedo meikäläisen persoonalle. Musa ja imago napsahtavat kympisti maaliin. Kissistä tuli minulle vuosikymmeniksi yksi elämän tärkeimmistä asioista, mikä näkyy vaikka siinä, että perustin Kiss Army Finlandin 1990-luvun puolivälissä. Tuolloin myös fanaattinen keräileminen tuli kuvioihin.”

Jossain kohtaa tajusin, että fanaattisuus meni jo sairaalloisuuden puolelle, kun en mahtunut elämään isossa kolmiossa kaiken keräilyroinan keskellä.
– Mr. Lordi

”Jossain kohtaa tajusin, että fanaattisuus meni jo sairaalloisuuden puolelle, kun en mahtunut elämään isossa kolmiossa kaiken keräilyroinan keskellä. En olekaan enää aktiivisesti haalinut Kiss-merkkaria tällä vuosikymmenellä. Mutta aina ostan mitä tahansa Kissin logolla varustettua, jos vastaan tulee, en vain roiku enää netissä tilaamassa kaikkea mahdollista. Olen nyt jenkkirundilla, ja mukaan on jo tarttunut Kiss-pöytälamppua, -pienoisrekkaa ja -kolpakkosettiä.”

”Tutustuin Kissiin, kun muutin Keminmaasta Rovaniemelle vuonna 1982 tokalle luokalle. Luokkakaveri pyysi mukaan kirjastoon kuuntelemaan Kissiä. En edes tiennyt, mikä se semmoinen ’kissi’ oikein on. Sehän kolahti heti, ja nimenomaan bändin musiikki eikä imago. Levy oli Creatures of the Night (1982).”

”Minulla meni vielä seuraavaan Lick It Up -levyyn (1983), ennen kuin edes näin, miltä ukkelit näyttivät. En koskaan tajunnut pyytää kansia mukaan kuunteluhuoneeseen. En tiennyt sitäkään, että äijillä oli ollut maskit vielä tyyliin sekunti sitten. Joku kaveri sitten näytti minulle maskikuvia ja sanoi, että tässä on Kiss. Minä sanoin, että voi kun oliskin noin siistin näkösiä ukkoja, mutta olen nähnyt levyn kannen eikä niillä mitään tuommosia maskeja ja pukuja ole. Totuus paljastui sitten myöhemmin.”

”Genehän se on ollut suosikkini, idolini ja puolijumalani alusta alkaen. Ja on edelleen. Minulle Kiss on kaksi asiaa: Gene Simmonsin ääni ja hahmo, maskeissa ja ilman, sekä Paul Stanleyn biisit. Genekin on tehnyt lukuisia henkilökohtaisista suosikkibiiseistäni, mutta onhan se vain niin, että osumatarkkuus on Keijolla aika kehno verrattuna Paukkaan.”

”Ensi kerran petyin Kissin levyyn, kun Hot in the Shade (1989) ilmestyi. En tietenkään sitä kenellekään myöntänyt. Onneksi seuraava levy Revenge (1992) olikin sitten täyttä rautaa ja edelleen Kissin top kolmosessa.”

”Totta vitussa aion mennä katsomaan bändiä toukokuussa keikalla. Ainakin kolme Euroopan-keikkaa menen katsomaan. Se on vähän sillä lailla, että viimeiset vuodet olen aina ajatellut, että tämä voi olla viimeinen keikka, minkä Kissiltä näen. Että absoluuttinen pakko se on mennä niin kauan kuin Gene vielä tulipalloja hönkii.”

Aadolf Virtanen, Diablo:

(Päivitetty 14:45)

”Kiss oli 1980-luvun alussa kiistatta yksi ensimmäisiä bändejä, joiden parissa heviharrastus leimahti liekkeihin. Bändin näyttävyydellä ja tietyllä mystisyydellä oli varmasti oma viehätyksensä, mutta onhan bändin tuotannosta aina löytynyt hittejä ja heavyhymnejä moneenkin makuun. Ja varsinkin maskittomalla kaudellaan bändi oli törkeän kovassa livevedossa.”

”Bändin tarina on ollut poikkeuksellisen kiinnostava myös kulissien takana, ja Kiss-kirjoja on tullut kulutettua monta. Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin määrätietoisuutta ei voi kuin hämmästellä. Ainakin omalla kohdallani miesten bisnespuolen suunnitelmat toteutuivat hienosti, vaikken enää kävelevä Kiss-mainostaulu ole aikuisiällä ollutkaan ja pahvikitaratkin ovat sittemmin hävinneet.”

”Gene on ollut aina minulle bändin kingi. Mies on osannut tehdä aina hienon shown, niin itsestään kuin koko Kissistäkin. Tai ihan mistä vaan. Pienestä pitäen olen digannut miehen kieltämättä itseriittoista tyyliä ja tietenkin myös sitä, että hän on basisti – olkoonkin, että omaksi instrumentiksi basso valikoitui kuitenkin aika sattumalta.”

”Kiss on pitänyt pintansa soittolistoillani hämmästyttävän hyvin, bändiä tulee edelleen kuunneltua lähes viikoittain. Asylumin jälkeiseen kamaan en tosin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta koske. Ja viihteelle sattuessa on ollut pinttynyt tapa jo vuosia: on kuultava I’m a Legend Tonight. Vaikkei sitä nyt taida yhtä legendaarinen ollakaan kun Paul Stanley Killersin aikoihin jo oli.

”Alkuperäistä kokoonpanoa en ole koskaan livenä päässyt kokemaan, mikä harmittaa suuresti.”

Samae Koskinen:

”Suhteeni Kissiin on ollut aina intohimoinen, vaikka suhtaudun yhtyeeseen nykyään enemmän vanhana perheenjäsenenä, jonka horinoita on välillä pakko kuunnella ja josta tuntee myös hieman myötähäpeää.”

”Alkusysäyksen sain nelivuotiaana saadessani äitini serkulta Paul Stanleyn ja Peter Crissin sooloalbumit. Kelaillessani kaverin videolta Destroyer-albumin mainosta, jossa soi Shout It Out Loud, tiesin heti, että kyseessä on jotain taianomaista, josta on pakko saada tietää lisää.”

Olen lukenut bändistä käytännössä kaiken, mitä käsiini olen saanut. Niskaani koristavat logomuotoon tehdyt maskit, ja käsivarressani on 1970-luvun sarjakuva-albumin kansi tatuoituna.
– Samae Koskinen

”Niin sitten sainkin. Olen lukenut bändistä käytännössä kaiken, mitä käsiini olen saanut, kirkkaimpana timanttina epäviralliset Kiss Album Focus -kirjat. Niskaani koristavat logomuotoon tehdyt maskit, ja käsivarressani on 1970-luvun sarjakuva-albumin kansi tatuoituna. Osaan kulta-ajan tuotannon ulkoa.”

”Rakastan yhtyettä ja sen musiikkia, mutta arvon silti, menisinkö katsomaan tulevan Hartwall-areenan keikan, koska viime kerran esitys tuoksahti jo voimakkaasti balsamointinesteeltä. Suurinpana syynä mennä tällä hetkellä on se, että tämä voi olla nelivuotiaalle pojalleni ainoa mahdollisuus nähdä yhtye elävänä, ja tahtoisin sen kokemuksen hänelle antaa.”

”Olen erittäin iloinen siitä, että Acella on homma jotenkin kivasti hallussa nykyään. Hän on ainutlaatuinen kitaristi ja yksi viileimmistä hahmoista maan päällä.”