Timo Rautiaista ei ole ajettu loppuun

5.5.2007 23:00

 

Timo Rautiaisen uuden albumin nimi on Loppuun ajettu, ja levyn kansikuvassa näemme vanhan, uurteisen Rautiaisen. Nyt Timo Rautiainen on jättänyt kaiken epäoleellisen ja mies sanoo keskittyvänsä täysin musiikkiin. On aika katsoa tämä pakka loppuun.

Seuraavaakin levyä on jo mietitty. Tarkat suunnitelmat ja päivämäärät on olemassa. Mutta tässä vaiheessa jatkosta voi sanoa sen, että tämän uuden levyn materiaalilla mennään ensi kevääseen asti, jolloin tiedossa on klubikiertue.

Teksti: Juho Juntunen

Timo Rautiainen sanoo huomanneensa, että hän jaksaa olla kiinnostunut levyttämisestä niin kauan kuin demoa tehdään. Kun on aika mennä studioon, tulee "ei jumaleisson, eikö se voisi jo olla valmis" -tunne. Rautiainen ei ole nauttinut varsinaisista äänityssessioista sitten Lyijykomppanian levyjen ja ensimmäisen Niskalaukaus-ep:n jälkeen.

– Silloin tuntui, että vau kun tämä kuulostaa hienolta. Toisaalta Martikaisen Jarkko sanoi kerran, että kukaan ei tee demoja niin loppuun asti kuin minä. Saatan tehdä viikkotolkulla erilaisia versioita yhdestä biisistä, vaikka rumpalinkykyni on hyvin vaillinaiset – minä vaan naputtelen tahtia sähkörummuilla. Olen halunnut aina selvittää tarkkaan soittajille, mitä ajan takaa.

Kun Timo Rautiainen teki edellistä levyään Sarvivuori, hän oli vapautunut Niskalaukauksen aiheuttamista paineista. Rautiainen myöntää, että tuolloin oli helpotus saada äänittäjäksi ja miksaajaksi tuttu Tuomo Valtonen, jonka kanssa Niskalaukauskin nauhoitti kaikki albuminsa.

– Nyt olikin paineetonta lähteä tekemään levyä. Kun Sarvivuori sai hyvän vastaanoton, tuli jopa sellainen olo, että tässähän voisi vaikka lopettaa. Olen pystynyt todistamaan ainakin itselleni, että olen päässyt irti Niskalaukauksen formaatista. Ei ole mitään sellaista, mitä en uskaltaisi laittaa levylle sen takia, että "ei näin voi tehdä". Mielikuvitus ja uskallus on rajana, mutta koko ajan täytyy pystyä olemaan uskottava.

– En ole halunnut tehdä edes bändistä uutta palloa jalkaan. Nyt ollaan tavallaan toteuttamassa meikäläisen visioita, eikä soittajien tarvitse kantaa vastuuta bändin kehittämisestä. Se tilanne jatkuu edelleen ja bändissä voi tapahtua muutoksia. Sarvivuorella soittanut Tuomas Holopainen ei ehtinyt mukaan studioon Nightwishin kiireiden takia, ja Kuoppalan Ale jäi hoitovapaalle kotiin. Ale oli sitä mieltä, että jos hän ei soita keikkoja, ei hänen kannata soittaa levylläkään. Silloin soitin vanhalle sotaratsulle eli Jarkko Petosalmelle, joka tuli bändin kolmanneksi kitaristiksi. Nyt alkaa tietenkin se vertailu, että aha, mukana on jo kolme viidestä Niskalaukaus-miehestä. Mutta eihän tässä siitä ole kyse.

– Bändini elää aina yhden levyn ja sitä seuraavat keikat. Sitten katsotaan, miten jatketaan. Mutta valitettavasti sitä mahdollisuutta ei ole, että Niskalaukausta nähtäisiiin enää keikoilla. Kyllä me se keskustelu käytiin aikanaan, mutta näkemykset siitä mitä meidän pitäisi tehdä yhdessä, oli niin kaukana toisistaan. Me todettiin, että ei ole järkeä tehdä konsensuslevyä, että nyt tultiin takaisin lavoille ja tehtiin yksi levy ja se on siinä. Olisihan tietysti hauskaa ajella bussilla rinkiä, ryyppäillä yksi kesä ja leikkiä että ollaan kovia jätkiä, mutta ei se johda mihinkään.

– Niskalaukauksen biisejä on turha odottaa kuulevansa tänä kesänä meidän keikoilla, mutta ei minulla sellaista periaatetta ole, että niitä ei soiteta enää koskaan. Tällä hetkellä on vain se tunne, että haluaa hiilloksen jäähtyvän, antaa mennä pikkaisen aikaa. Olen ihan varma, että kyllä ne jossakin vaiheessa ja jossakin muodossa nousevat esille, mutta ei vielä. Mutta on jo olemassa sellaisia biisejä, joista voi sanoa, että niitä ei tulla varmasti koskaan soittamaan. Esimerkkina vaikkapa Nyt on mies. Se jotenkin profiloituu siihen bändiin niin mahdottoman paljon.

LIPPUTANKO PUUTTUU

Loppuun ajetulla Timo Rautiainen vastaa levyn sävellyksistä, ja tällä kertaa mies on tehnyt suurimman osan teksteistäkin. Apua tarjoaa jälleen kerran Rautiaisen hyvä kaveri Jarkko Martikainen.

Levyllä kuullaan yhä edelleen kansanmusiikillisia aineksia. Timo Rautiainen myöntää sen juotuvan niiltä ajoilta, jolloin hän diggaili fanaattisesti Jethro Tullia.

– Jos pitäisi nimetä kolme kovinta bändiä, kyllähän ne olisivat King Crimson, Jethro Tull ja The Beatles. Ne ovat tavallaan yli kaiken muun. Mutta viime aikoinakin olen kuunnellut myös paljon kansanmusiikkipohjaisia bändejä, Hedningarnaa, Värttinää ja vastaavia. Kun Niskalaukaus jäi tauolle, ostin ensimmäisen mandoliinin itselleni, ja nyt niitä on vissiin kolme. Parhaillaan olen teettämässä Firebirdin mallista lankkuirkkubusukia. Se on viritetty eri tavalla kuin kitarat, se ruokkii mielikuvitusta. Sillä tekee tavallaan ihan erilaisia biisejä. Sarvivuorella esimerkiksi oli biisejä, mitkä olin tehnyt maniskalla ja sen kyllä huomasi, vaikka studiossa käytettiinkin perinteisiä rocksoittimia.

– Kyllähän teksteissäkin näkyy tiettyä kansanomaisuutta. Saatoin sanoa Martikaiselle, että kappaleeseen haetaan sitä tyyliä, että kävellään takki auki kylätietä. Siinä on suomalainen mies, joka palaa kotiin äitin luo nuolemaan haavoja, kun kaikki on jättäneet ja pettäneet. Tästä tuli mieleen, että Rattus-yhtyeen tulevalla levyllä on biisi, jonka nimi on niin veret seisauttava, että moni ihminen on kateellinen kun ei ole itse keksinyt sellaista. Viina ei petä! Siinähän se! Teksti käsittelee sitä, että nainen voi pettää ja terveys voi pettää, mutta viina ei petä.

– Kyllähän minulle suomalaisuus musiikissa on luontevaa. Käyn toki silloin tällöin ulkomailla ja jopa useita kertoja vuodessa, mutta en ole kansainvälinen henkilö. Kyllä minä rakastan ja arvostan kotimaatani. Arvostan tämän kansan historiaa ja kokemuksia, ja nostan hattua sille, mitä sen puolesta on jouduttu kärsimään. Mutta ei minulla ole lipputankoa pihalla enkä ole käynyt armeijaa.

RAPPIA JA HEVILASEJA

Loppuun ajettu on pidetty tietoisesti lyhyenä. Musiikkia on alle neljäkymmentä minuuttia ja mukana on vain yhdeksän biisiä. Rautiainen sanoo, että kukapa jaksaisi kuunnella turhaa paskaa, ja nyt oli varaa jättää jopa yksi biisi pois levyltä.

Levyllä on kaksi siksi erikoista vetoa, että niitä tuskin kuullaan keikoilla. Steen1:n avittama Viimeitä viedään vaatisi ehdottomasti rap-osuutensa mukaan ja päätösraita Arkki on paisutettu niin mahtipontiseksi, että sen keikkaversioon kaivattaisiin jo sinforniaorkesterin apua.

– Olin kuullut Steen1:stä Niskalaukauksen entiseltä äänimieheltä, ja viime kesänä tapasin miehen Tuskan bäkkärillä. Se oli just sellainen tyypillinen festivaalien selälletaputteluhetki, mutta kuitenkin olin jotenkin hyvin tyytyväinen kun näin hänet. Silloin päästiin hyvinkin nopeasti tähän levynvaihtokeskusteluun, siihen että laita sä tulemaan niin mä laitan sulle. Minua oikeasti kiinnosti se, mitä olin lukenut hänestä, mutta en ollut varmaan kuullut yhtään Steen1:n biisiä.

– Olen hyvin monessa asiassa eri mieltä Steen1:n kanssa. Kun tulen pienestä maalaiskylästä ja hän tulee Itä-Helsingistä, lähtökohdat ja elämänkokemukset ovat hyvin erilaiset. Mutta se on hienoa, että joku on oikeasti jotakin mieltä tänä päivänä, eikä jätä sitä sanomatta. Sitä arvostan ihan helvetisti, ja hän on siitä hyvä esimerkki.

– Äänitysten jälkeen soitin Steen1:n kanssa tehtyä biisiä yhdelle vanhalle tuttavalle, joka on vankkumaton Niskalaukaus-fani, joka ei edes pahemmin kehunut Sarvivuorta. Kun aloitusbiisissä kitara vingahti ekan kerran, ensireaktio oli että hyvä levy on tulossa. Kakkosbiisissä oli sama reaktio, että nyt toimii. Ja sitten alkoi soimaan tuo Steen1:n kanssa tehty kolmas raita. Kaverini kuunteli vähän aikaa luuppia ja ihmetteli, että mitä helvettiä, onkos tämä tulossa sille levylle. Minä sanoin että on. Tuttu oli vähän aikaa hiljaa ja katseli ikkunasta ulos. Sitten hän sanoi, että no on se hyvä, että sulla on se opettajan homma. Tähän tämäkin nyt loppui.

Timo Rautiainen karistelee uudella levyllään metallimainettakin niskastaan, ja mies kertoo kuuntelevansa kotona esimerkiksi Jippua, Tori Amosta, Johnny Cashia, Bob Marleyta ja Peter Gabrielia.

– Eiväthän nuo metallia ole. Tietenkin siltäkin puolelta on tullut paljon hyvää, mutta en oikein tajua niitä metallimiehiä, jotka pitävät kriisikokouksen heti kun löytävät biisistä yhdenkin duurisoinnun. Onko se oikeasti niin vaarallista?

– Kansalaispoliisi-biisi kulki ihan loppuun asti nimellä Hevilasit. Tekstin piti alun perin kertoa miehestä, joka on hyvin varma omista näkemyksistään ja katsoo kapea-alaisesti maailmaa. Muutama vuosi sitten me puhuttiin Petosalmen Jarkon kanssa hyvistä ja huonoista bändeistä, ja minua huvitti se, mitä hän laskee musiikiksi ja mitä ei. Sanoin hommaavani hänelle joululahjaksi hevilasit. Otetaan vanhanaikaisesta lukosta avaimenreikäosat ja tehdään niistä linssit, ja laitetaan vielä läpät sivuille, ettei näe kuin avaimenreiästä eteenpäin. Siellä on maailma. Oikeasti tuo idea ei kantanut biisin tekstiksi, joten rupesin miettimään, että kuka olisi rajoittunut ihminen. Siispä minä itse! Kyllä siinä biisissä on ihan omakohtaiset sanoitukset. Pedon luku 666 on vanha juttu, mutta kun vaaka näyttää 111, se on siinä!

IKUINEN OPETTAJA

Talven mittaanhan Timo Rautiaista nähtiin K-rappu-kulttuuriohjelman juontajana. Nyt tuo pesti on loppunut. Rautiainen ilmoitti, että hänellä ei ole enää aikaa säännöllisiin lähetyksiin. Nyt on aika keskittyä musiikkiin.

– Siinä telkkarihommassa oli se positiivinen yllätys, että kaikki sujui loppupeleissä luontevasti. Kun sellaista hommaa tarjottiin, kyllähän sitä pitkään mietti ja koekuvausten jälkeen oli olo, että ei tämä ole meikäläisen homma. En tosiaan koe, että olisin oikea kulttuuritoimittaja. Tiedän kulttuurista periaatteessa ihan yhtä vähän kuin ennenkin, mutta ei minua siihen otettukaan kulttuuritietämyksen takia vaan siksi, että olisin tavallisen ihmisen äänitorvi.

Timo Rautiainen myöntää, että hänellä on taito tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

– Se on varmaan syy siihenkin, minkä takia olen ollut erityisopettajana. Ja tuota taitoa on tarvittu varsinkin näissä rokkihommissa, kun itse ajoi pakettiautoa ja kolmelta yöllä on lähdetty Tavastian edestä kuuden humalaisen miehen kanssa. Kun siinä vaiheessa muistaa sen, että leikitään että olisin nyt töissä ja nämä on mun oppilaita, ei ole mitään hätää. Silloin osaa suhteuttaa asiat.

– En tosiaan halua tapella tai riidellä kenenkään kanssa. Karttelen riitatilanteita ja pyrin olemaan sanomatta pahasti ihmisille, koska olen vähän semmoinen nössö. Jos pitää valita se, ketä haluaisin turpaan lyödä, niin varmaan sitten itseäni. Olen monissa asioissa itseäni kohtaan kontrollifriikki. Olisi paljon selvitettävää itsensä kanssa.

Timo Rautiaisen musiikkiin on suhtauduttu alusta lähtien innostuneesti, ja mies sanoo itse, että Niskalaukaus osattiin lopettaa sopivasti juuri ennen kuin sitä oli aika kivittää.

– Toisaalta olen aina lukenut hirmu tarkkaan läpi negatiivisetkin kritiikit. Olen törmännyt sellaiseen tekstiin että "paljon pidetty mutta yllättävän paljon vihattu Timo Rautiainen". Eli ilmeisesti joissakin piireissä olen se Mikko Alatalo tai jokin muu punainen vaate.

– Sehän lähtee liikkeelle siitä laulavan erityisopettajan leimasta, joka on huolissaan joka asiasta. Kun mediassa on puhuttu vanhoista ammateistani, minusta on saatu hirmu kiltti ja isämäinen kuva. Toisaalta mieluummin sekin kuin että konttaan perse paljaana oksennukset rinnuksilla. Mutta ajan mittaan rupesin tietoisesti pyristelemään tuota kuvaa vastaan. Kun uuden levyn ilmestyttä haastattelussa kysyttiin, että oletko huolissasi Suomen nuorisosta, vastasin että en ole millään tavalla, se tekee ihan mitä haluaa, mutta voisihan välillä puhua tästä levystäkin.

– Hyvinpä tuo onnistui! Maineenihan sai kirkkaimman kruunun, kun marraskuussa minulle annettiin Aseman Lapset ry:n vastuunkantopalkinto. No ei siinä mitään, se on hyvä järjestö joka tekee hyvää työtä. Sanoin palkintoa vastaanottaessani, että olen yrittänyt nyt useamman vuoden taistella erityisopettajan leimaa vastaan, ja tässä on tulos siitä miten se on onnistunut, kiitoksia vaan! Kyllä tuo maine tulee olemaan mukanani hautaan asti. Se on vähän kuin pappi, poliisi tai lääkäri. Opettaja on aina opettaja, vaikka en ole tehnyt niitä hommia enää vuosiin.

Lisää luettavaa