Tuukka Temonen panttasi äitinsäkin asunnon Apulanta-elokuvaa varten

Katsoimme Teit meistä kauniin -elokuvan ja jututimme ohjaaja Tuukka Temosta.
24.8.2016 15:03

Soundi tapasi ohjaaja Tuukka Temosen, jonka ensimmäinen kokoillan elokuva, Apulannan tarinan kertova Teit meistä kauniin saa ensi-iltansa 7. syyskuuta. Tuukka kertoi kiinnittäneensä elokuvaan koko omaisuutensa ja käyttäneensä siihen kaiken osaamisensa. Jos elokuvasta ei pidetä, Tuukan on mietittävä uusiksi, kuka hän on ja mitä hänen kuuluisi tehdä.

Teksti: Teppo Vapaus

Teit meistä kauniin on suuri ja tunteellinen tositarina siitä, kuinka tavalliset ihmiset voivat itse muuttaa kohtalonsa, vaikka lähtökohdat olisivat onnettomat. Tarina on todellinen ja sijoittuu 90-luvun alun Heinolaan, jonka on vallannut näköalattomuuden ilmapiiri. Koko Suomea murjoo maan historian merkittävin taloudellinen lama: yrityksiä kaatuu, työttömyysprosentti nousee kohisten ja tyytymättömyys yhteiskuntaan kasvaa kansan parissa.

Eletään vuotta 1991, ja vaikeuksissa on myös heinolalainen tehtaanjohtaja Matti Temonen. Hän taistelee epätoivoisesti yrityksensä talouden romahtamista vastaan. Matin ahdinkoa ei helpota huonokäytöksisen ja isäänsä halveksivan Tuukka-pojan edesottamusten seuraaminen.

Pahasuinen ja väkivaltainen Tuukka on teinien keskuudessa Heinolan pelätyimpiä pahiksia. Koulun pihalla hänen katsettaan pakenevat myös tietokoneista kiinnostunut nörtti Toni, punkmusiikista innostunut friikki Antti ja tämän pitkätukkainen ystävä Sipe.

Tuleva kuuden ällän ylioppilas lienee 15-vuotiaana yksi valtakunnan epätodennäköisimmistä rocktähdistä.

Vasta 13-vuotiaat Antti ja Sipe pakenevat arjen ankeutta kuuntelemalla metalli- ja punkbändejä. Pari vuotta vanhempi Toni sen sijaan keskittyy opiskeluun ja tyttöystäväänsä. Tuleva kuuden ällän ylioppilas lienee 15-vuotiaana yksi valtakunnan epätodennäköisimmistä rocktähdistä.

Yllättäen Toni kuitenkin löytää yhteisen kielen punkkari-Antin kanssa, ja Antti puhuu tämän mukaan perustamaan bändin. Rumpalina toimii Sipe, ja bändin nimeksi keksitään Apulanta. Basistiksi ilmoittautuu amerikkalainen vaihto-oppilas Mandy, joka asuu Temosen perheen luona.

Antti, Toni, Sipe ja Mandy eivät osaa soittaa eikä heillä edes ole kunnollisia soittimia. He asuvat laman lannistamassa tuppukylässä, jossa kulttuuria ei tueta. Sen enempää heitä eivät tue läheiset. Tonin isä on kuollut, ja äiti ja tyttöystävä pitävät bändiä vitsinä. Sipen isä ei näe muuta vaihtoehtoa kuin poikansa rekrytoimisen tehtaalle hommiin, sillä ei Heinolassa aleta mitään rokkia soittamaan! Heinolassa mennään tehtaalle töihin! Etenkin tällaisina vaikeina aikoina!

Neljä vuotta myöhemmin, kaikki todennäköisyydet murskaten, Apulanta nousee nuorison suursuosikiksi Mitä kuuluu -singlellään. Tonista, Sipestä ja bändiin matkan varrella liittyneestä Tuukasta tulee rocktähtiä.

Apulannan vaikea alku

Teit meistä kauniin päättyy siihen, mistä Apulannan menestys ja julkisuus alkoi. Tuukka Temonen kertoo halunneensa kuvata nimenomaan Apulannan hankalia alkuvaiheita, koska ne ovat suurelle yleisölle tuntemattomia.

– Harva tietää, että Antti Lautala perusti bändin tai että Mandy oli ensimmäinen basisti. Tosifanille ne ovat selkeitä asioita, mutta on kiehtovaa kertoa Apulannasta tarina, joka on valtaosalle ihmisistä yllätys. Toiseksi, kuten Tonikin on todennut, vuoden 1995 jälkeen Apulanta alkoi noudattaa hyvin perinteistä rockbändin kaavaa, joka on aika helposti toisinnettavissa. Tulee ensimmäinen levy, ensimmäinen hitti, ensimmäiset isot keikat ja kiertueet, sitten joku palkinto ja sitten sisäiset erimielisyydet musiikissa ja kaikissa muissa asioissa, Temonen luettelee ja naurahtaa.

”On kiehtovaa kertoa Apulannasta tarina, joka on valtaosalle ihmisistä yllätys.”

Apulannan alkutaipaleeseen keskittyminen on elokuvantekijältä onnistunut valinta. Sen ansiosta Teit meistä kauniin välttää perinteisten suomalaisten henkilö- ja musiikkielokuvien kerronnalliset kankeudet. Temosen ja käsikirjoittaja Niisku Haapalan työstämä tarina lepää kaikessa rauhassa Toni Wirtasen (Tatu Sinisalo), Antti Lautalan (Roope Salminen), Sipe Santapukin (Teppo Manner), Mandy Gaynorin (Mimosa Willamo) ja Tuukka Temosen (Iiro Panula) hahmoissa piirtäen persoonallisuuksista todentuntuisen ja vivahteikkaan kuvan. Päähenkilöiden mielenmaisemaa syventävät rehellisesti ja uskottavasti kuvatut jännitteet kotioloissa. Myös bändin jäsenten, etenkin Tuukan ja Tonin välinen jännite, on tuotu valkokankaalle kouriintuntuvan räjähdysalttiina. Lisäksi ohjaaja Temonen värittää hahmojaan ja tarinaansa lukuisilla pienillä vihjeillä ja nyansseilla. Näin hän päästää teräväsilmäisen katsojan päähenkilöidensä ihon alle.

Nuoret näyttelijät loistavat Temosen ohjauksessa: valkokangasdebytantti Tatu Sinisalo vangitsee nuoren Toni Wirtasen olemuksesta olennaisen, Roope Salminen on suvereeni punk-ideologiaan fanaattisesti suhtautuvana Antti Lautalana ja Iiro Panula tulkitsee Tuukka Temosen teiniangstin eleettömän uskottavasti. Mimosa Willamo on läsnäoleva ja luonteva elämänmyönteisenä, suomea ja englantia sekaisin puhuvana Mandyna.

Teit meistä kauniin ilmentää koko kestonsa ajan sitä, että se on tehty tekijälleen tutusta ja tärkeästä aiheesta, vereslihalla ja järjettömän intohimon ajamana. Elokuva on vuorottain koskettavan traaginen ja pirullisen hauska, alati viihdyttävä. Tekijöiden antautuminen työlleen paistaa lopputuloksessa läpi vahvana tunnelmana, jota tukee harkiten tehokeinona käytetty musiikki ja pieteetillä toteutetut maskeeraus ja puvustus. Mitään ei ole jätetty sattuman varaan. Tuukka Temosen lahjakkuus elokuvantekijänä kiteytyy muutamiin tarinan avainkohtauksiin, jotka ovat niin voimakkaita ja näyttäviä, että niiden jälkeen voi vain todeta: ”Vittu, miten hieno kohtaus!” Ja nielaista sitten kyyneleen.

Oman onnensa seppiä

Vaikka Apulannan tarina on itsessään kiehtova – Heinolan räkänokkien epätodennäköinen nousu kotimaisiksi rockikoneiksi – sisältää elokuva myös ylevämmän viestin, jonka Tuukka Temonen toivoo tavoittavan yleisön. Hän toteaa, että tässä ajassa on paljon samaa kuin 90-luvun alussa.

”Tämän leffan tarkoitus on luoda uskoa siihen, että kuka tahansa voi itse luoda oman tulevaisuutensa”

– Uutiset ovat samankaltaisia, ja osa poliitikoistakin on samoja, Tuukka miettii.

Hän toteaa, että tiettyä porukkaa hallitsee näköalattomuuden tunne. On tiettyä kapinahenkeä ja tyytymättömyyttä yhteiskuntaan.

– Tyytymättömyys kumpuaa siitä ajatuksesta, että yhteiskunnan pitäisi ikään kuin tehdä ihmisille jotain. Pelastaa ne. Mä en usko siihen, Tuukka sanoo.

Temonen on sitä mieltä, että oma elämä pitää muuttaa itse. Hän ei ole koskaan halunnut, että joku muu muuttaisi tai parantaisi hänen elämänsä. Siitä ei olisi saanut samanlaista tyydytystä kuin omalla työllä saavutetusta muutoksesta. Tuukka sanoo, että Apulannassa on aina vallinnut sama ajattelutapa. Se on myös hänen elokuvansa sanoma.

– Tämän leffan tarkoitus on luoda uskoa siihen, että kuka tahansa voi itse luoda oman tulevaisuutensa, vaikka lähtökohdat olisivat huonot ja vaikka muut ihmiset ympärillä sanoisivat, että ei siitä tule mitään. Koska ei ne voi tietää! Ihmiset oppivat ja kehittyvät. On todella vaikea uskoa, että Kolme vuotta (Mennään naimisiin) -kappaleen säveltämisen jälkeen se sama säveltäjä eli Toni Wirtanen pystyy ylipäätään tekemään oikeasti mielenkiintoisia ja merkittäviä kappaleita, Tuukka miettii.

– Jos me tuomitaan ihmiset yhdestä epäonnistumisesta, niin se on väärin. Ihmiselle pitää antaa loputtomasti mahdollisuuksia parantaa omaa osaamistaan.

Läpi harmaan kiven

Tuukka Temonen toimi Apulannan basistina ja ohjasi yhtyeelle musiikkivideoita vuodesta 1993 lähtien aina vuoden 2004 kesään asti. Tuolloin Apulannan keikoille kehitetyn kesäteatterispektaakkelin mukana kiersi noin 20 hengen kaveriporukka, jonka tehtävä oli sekoilla lavalla ja juhlia. Toni halusi elää rock’n’roll-elämää, Tuukka vain soittaa ja viihdyttää. Tuukalla tuli mitta täyteen. Hän ajautui riitoihin hang around -jengin kanssa ja välit Toniin tulehtuivat. Bändi jäi puoleksi vuodeksi tauolle. Tammikuussa 2005 Toni ja Tuukka tapasivat, puhuivat pari tuntia toisesta maailmansodasta ja totesivat sitten, että eiköhän tämä ollut tässä.

”Käytin oikeastaan kaikki yritykseni varat leffaan. Lisäksi yrityksen kiinteistö, oma asuntoni ja äitini asunto on kiinnitetty lainaa vastaan.”

Se oli yhden tarinan loppu, ja uuden unelman alku. Jo viimeisen Apulanta-kesänsä aikana Tuukka oli ajatellut, että jos hän joskus tekee elokuvan, hän tekee sen Apulannasta. Hän tiedosti, että tarina on poikkeuksellinen.

Erottuaan Apulannasta Tuukka uppoutui töihin elokuva- ja tv-alalla. Ajatus bändiä käsittelevästä elokuvasta alkoi konkretisoitua vasta, kun toimittaja Ari Väntänen kokosi yhtyeen uran vaiheet vuonna 2014 julkaistuun Apulanta – Kaikki yhdestä pahasta -kirjaan. Väntäsen haastatteluissa Tuukka tuli muistelleeksi bändin historiaa ja alkoi jäsennellä mielessään elokuvan tarinaa.

Tarinan valmistuttua Tuukka kohtasi kotimaisen elokuvateollisuuden haasteet. Jotta pääset tekemään elokuvaa, tarvitset kolme asiaa: Suomen elokuvasäätiön tuen, elokuvateatterilevittäjän ja tv-kanavan.

– Mitään näistä kolmesta ei kuitenkaan saa, jos yksi ei ole jo mukana, Tuukka kertoo.

– Kun menet tv-kanavalle, ne sanovat, että he lähtevät mukaan, kun saat säätiön päätöksen. Kun menet säätiölle, ne sanovat, että voivat antaa päätöksen, kun tv-kanava on mukana. Se on älytön tilanne.

Tuukka ratkaisi dilemman päättämällä, että tekee elokuvan joka tapauksessa.

– Käytin oikeastaan kaikki yritykseni varat leffaan. Lisäksi yrityksen kiinteistö, oma asuntoni ja äitini asunto on kiinnitetty lainaa vastaan. Mä sanoin säätiölle ja tv-kanaville, että teen elokuvan teistä riippumatta. Ja sitten kun se on valmis ja se on hyvä ja ihmiset tykkää siitä, teitä harmittaa, että ette lähteneet mukaan.

Todellisen tarinan arvo

Lopulta Teit meistä kauniin sai Suomen elokuvasäätiön kehittämistuen, joka laittoi vauhtia myös muihin yhteistyökumppaneihin. Tuesta huolimatta Tuukka kokee elokuvansa riippumattomaksi: kukaan ei ole puuttunut sen sisältöön.

Temosen mielestä kaikkien elokuvien ei tarvitsisi maksaa yli miljoonaa. Hän kaipaisi Suomeen vahvempaa independent-elokuvakulttuuria.

– 200 000 eurolla pystyisi tekemään hyvän elokuvan, joka käsittelisi vaikka Vastavirta-klubia Tampereella. Sen ympärille voisi rakentaa mielenkiintoisen tarinan, joka kuvastaa tätä aikaa, Tuukka esittää.

– Se kuvattaisiin käsivaralla. Käytettäisiin muutamaa lamppua. Punkkarit näyttelisi, ja kaikki saisi pienen palkan noin kuukauden työstä, jonka elokuva vaatisi. Siitä voisi tulla merkittävä tarina. Se voisi kertoa tästä yhteiskunnasta jotain ja myöskin pyrkiä muuttamaan sitä.

Temonen painottaa nimenomaan todellisten tarinoiden arvoa – sellaisten tarinoiden, joihin suomalaiset voivat samaistua. Hän toteaa, että hyvän tarinan kuvaamiseen ei välttämättä tarvita joukkokohtauksia eikä suuria räjähdyksiä. Elokuva on mahdollista rahoittaa yritysten tuella. Jos 50 yritystä kokee tarinan tärkeäksi ja tukee elokuvaa parilla tuhannella eurolla, päästään jo pitkälle.

– Elokuva on ylivoimaisesti suosituin viihteen muoto Suomessa. Siksi elokuva on aina myös kaupallinen paikka. Huomio elokuvassa on yritykselle arvokasta, Temonen muistuttaa.

Tuukka Temonen. Kuva: Teppo Vapaus

Menestys tai kuolema

Omassa elokuvassaan Tuukka on välttänyt tuotesijoittelun useista kaupallisista yhteistyökumppaneista huolimatta. Tukijat esitellään yksinkertaisesti alku- ja lopputeksteissä. Tuukka ei koe kaupallista yhteistyötä millään tasolla negatiivisena asiana.

– Elokuvan tekemiseen tarvitaan rahaa, hän kiteyttää.

”Tämä elokuva on kaikki, mihin pystyn. Ja mun mielestä elokuva on hyvä.”

Temosella on elokuvassaan kirjaimellisesti kaikki pelissä – niin taloudellinen kuin henkinen pääoma on kiinnitetty.

– Tämä elokuva on kaikki, mihin pystyn. Ja mun mielestä elokuva on hyvä. Jos yleisö on eri mieltä, mun pitää tutkia itseäni todella tarkkaan ja miettiä, miten voin olla näin väärässä? Mun pitää myös miettiä, mitä alan tekemään. Eli jos tässä käy niin, että ihmiset eivät tykkää elokuvasta, joudun laittamaan elämänjärjestykseni aivan uusiksi, Tuukka pohtii.

Tuukka kertoo, että Suomessa elokuva on menestynyt, jos se saavuttaa 60 000 katsojaa. 100 000 katsojaa olisi todella hyvä menestys, ja yli 150 000 katsojaa jättimenestys. Ilmiöksi kohonneen Luokkakokous-komedian saavuttamaa puolen miljoonan katsojan rajapyykkiä Temonen kuvaa ”virheeksi matriisissa”. Hän on katsonut hittielokuvan viisi kertaa, analysoinut sen menestyksen syyt ja perehtynyt elokuvan tarkasti harkittuun värimaailmaan, joka vaikuttaa katsojan alitajuntaan mieltä ylentävästi.


Teksti: Teppo Vapaus
Julkaistu alun perin Soundissa 7/2016

Lisää luettavaa