Tuumailuja – Katsastettavana Kivesveto Go-Go, Läjä Äijälä ja muita pikkulevyjä

Tuumailuja-palstalla arvioidaan kuukausittain nippu seiskatuumaisia ja muita pikkulevyjä.

Kivesveto Go Gon tuoreimman julkaisun formaattikäänteet olisivat oman artikkelinsa paikka, mutta pääasia on, että uutta tuotantoa on jälleen saatavilla. On taito itsessään höystää punk rock huumorilla, ja onneksi Kivareiden kappaleissa onkin – usein traaginen – sivujuonne, joten homma ei missään vaiheessa uppoa pohjaan hassutteluksi. Ensikuuntelulla tuntuu, että porukka veivaa taas yhtä ja samaa biisiä, mutta niin vaan löytyy tälläkin kertaa hykerryttävää kulmaa ja toisistaan erottuvia huippuhetkiä. Näissä lauluissa ääneen pääsee ääneen se Suomi, jota ei satavuotisjuhlapuheissa kuulla. Nopeempi kuin Veijo on julkaistu 12” vinyylinä, cd-versio paisuu edellisen ep:n mukanaolosta lähes kokopitkäksi. (Kuuntele näytebiisi yläpuolelta.)

Läjä Äijälä on päässyt vauhtiin keskityttyään enimmäkseen elektroprojekteihinsa. Tällä kertaa ollaan vahvasti käsitetaiteen äärellä, kun tuoreella Minuuttibiitti-ep:llä kuullaan nimensä mukaisesti kahdeksan erilaista minuutin kestävää äänikuvaa. Kovin yhtenäistä koko naisuutta niistä ei rakennu, liekö tarkoituskaan? Tässä muodossa minimalistisesti V-MOÄnimellä esiintyvän musiikkitiedemiehen kokeilunhalu ja rönsyilevyys on tottakai eduksi. Ambientmaisin humina puuttuu tällä kertaa repertuaarista. Poikkeuksellisesti on pakko sanoa, että tämä julkaisu toiminee digitaalisessa formaatissa seiskatuumaista paremmin.

Tamperelainen Ei houkuttelee nimivalinnallaan keksimään puujalkavitsejä ja sanaleikkejä. Leppoisa vitsailu on kuitenkin yhtyeen II-seiskatuumaisesta kaukana. Bändi vetää hämmentävän tuoreella otteella vanhaa jenkkipunkkia kuitenkin suomalaisesta hardcore-perinteestä ammentaen. Biisit ovat kompaktia käyttötavaraa, tasalaatuista mutta vähän liiankin hyvin muotissaan viihtyvää rähinää. Sanoitukset olisi ollut kiintoisaa nähdä, sillä Eetun laulu on melko karskia. No, biisinnimet kuten Koskilainen dystopia, Lyhyt mylly ja Hauho 1918 ehkä antavat osviittaa. Tätä punkin laitaa on vähemmän näillä main viime vuosina harrastettu, joten senkin takia Ein panos merkitään plussarakkeeseen.

The Backstabbersin juuret ovat pohjoisessa, vaikka yhtye on uudelleen asettautunutkin pääkaupunkiseudulle. Yhtyeen terhakan soundin pohjana on ysärin lopulla tuhoa tehnyt action rock -buumi, niin kuin kymppituumaisen otsakkeesta Ambassadors Of Action voi päätellä. Onneksi voimatrio ei ole kuitenkaan jäänyt yhden katsantokannan vangiksi, vaan höystää boogietaan classic rockin pärinällä. Hieman lopputuloksessa hiertää pikkusievyys, tuhdimmalla runttauksella biisit saisivat huomattavasti lisätehoa. Kelpo nelibiisinen nuoren bändin temmellyksestä toki syntyy.

Pohjoiseen on paikallistettavissa myös kierroksen viimeinen vinyylin siivu. Los Mogulosin samannimisen singlen a-puoli, tyhjentävästi nimetty I on horjahteleva mutta tunteellinen punkpäästö. B-puolella kuullaan vanha Aivoproteesi-laina Taistelija, jolla soittaa myös alkuperäisen rallin kynäillyt kitaristi Jari Mikkola. Oikeaoppinen, rähjäinen peruspunk viehättää näin pienissä annoksissa, kun tavallisesti vähänkin melodiset punk-tulokkaat tuppaavat lipua enemmän uuden aallon puolelle.

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 7/2017

Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.