Uneliaiden syyspäivien popmusiikkia – ennakkokuuntelussa tamperelaisen Mumrunnerin uusi ep

5.9.2016 13:31

Mumrunner on pysynyt kiireisenä viime vuonna julkaistun debyytti-ep:nsä jälkeen. Esikoinen julkaistiin Suomen lisäksi Saksassa ja Japanissa, ja viime talvena orkesteri kiersi rundilla pitkin Eurooppaa. Tämän vuoden puolella orkesteri on ehtinyt julkaista jo kaksi singleä.

Nyt Soundin verkkosivuilla esitellään 9. syyskuuta julkaistava kakkos-ep Gentle Slopes. Ep julkaistaan jälleen Soliti-levy-yhtiön suotuisalla myötävaikutuksella. Kauppoihin ep tulee myös 12-tuumaisena vinyylinä, joten tarkastakaapa myös se!

Laita siis alta soimaan sopivaa unelmointimusiikkia sumuisiin syyspäiviin – tai vaikka aurinkoisiinkin, mikäs siinä. Justiinsa nyt tällä hetkellä näyttää ulkona olevan kovinkin kirkasta. Hyvä!

Lisää luettavaa