Children Of Bodom studiossa ja treeniksellä | Soundi

Children Of Bodom studiossa ja treeniksellä

Children Of Bodomin kymmenen uuden raidan tallennus etenee Helsingissä.

– Mukavaa vaihtelua, mehän teemme levyt yleensä keskellä pimeää metsää, Alexi Laiho nauraa Soundin uutisille. – Ja kannut kävimme toki taas äänittämässä Petraxilla, eli tavallista studiomeininkiä tuli viikko leikittyä. Mutta keihäät saa oikein hyvin talteen pienemmässä paikassa. Kiipparit Shakma (Janne Wirman) vetää kotonaan.

Kitaristilaulaja kiirehtii parhaillaan tekstejä valmiiksi helmikuun alkuun. Silloin starttaa urakan seuraava vaihe, kun Peter Tägtgren saapuu kymmeneksi päiväksi hiomaan kosketinsoundeja ja laulattamaan Laihoa.

Äänitämme Roxettea ja Bananaramaa sekä biisin, jonka Burrn!-lehden lukijat valitsivat

– Valmiina ovat vasta All Twisted ja Slowdance On Nails, muuten mennään vielä otsikoilla kuten Moto GP, Kananmuisti-ilmiö, FC Pettymys ja Trondheim, jonka nimestä voi arvella myös jotain musan luonteesta, Alexi kertoo.

Yhtyeen sisältä kantautui hiljan toive aktiivisemmasta roolista biisinteossa.

– Kitarasovituksia haluaisin myös miettiä vähän tarkemmin. Niistä saisi aika vähällä kiinnostavampia ja tasapuolisempia, Roope Latvala laukoi Soundissa 09/12.

Onko Laiho ottanut aisaparinsa ja Stone-legendan toiveet nyt paremmin huomioon?

– Roope on tosiaan heitellyt tavallista enemmän ideoita, Alexi miettii. – Ja samoin muutkin. Niihin pätee tuttu sääntö: hyvät ehdotukset käytetään.

Kitarapuolelle Laiho enteilee myös jotain uutta.

– Vierailin 2007 Annihilatorin levyllä Metal, joten Jeff Waters on meille soolon pystyssä!

Hulvattomia lainojakin on tuttuun tapaan luvassa ennen kesää ilmestyvän kahdeksannen kiekon erikoisversioille.

– Soundi saakoon tiedottaa, että äänitämme Roxettea ja Bananaramaa sekä biisin, jonka Burrn!-lehden lukijat valitsivat, Alexi päättää.

Teksti: Petri Silas
Kuva: Timo Isoaho
Video: Petri Silas ja Timo Isoaho

Tähän liittyvät jutut

Children Of Bodom valloitti uuden alueen - kotikaupunkinsa

Children Of Bodomin tiivis maailmankiertue käynnistyi Espoon Kivenlahtirockista perjantaina 7.6.- Varhaisina aikoina, kun soitimme vielä Inearthed-nimellä, niin esiinnyimme muistaakseni myös näillä kulmilla. Mutta Children Of Bodom ei ole tosiaan koskaan aikaisemmin noussut estradille Espoossa - siis kotikaupungissamme, kitaristilaulaja Alexi Laiho nauroi ennen esiintymistä.- Onhan se kummallista.

Bluesmobile ja tappaja-auto - Esittelyssä Alexi Laihon autot

Alexi Laiho tunnetaan autoharrastuksestaan. Kitarasankari esitteli Soundille tämän hetkisen autovalikoimansa.

Raskasta materiaalia: Children Of Bodom, Phil Anselmo, Dillinger Escape Plan ja Serj Tankian

Kesäkuussa ilmestyvää Halo Of Blood -albumia ennakoiva Children Of Bodomin Transference-video on julkaistu. Viikatemies on kehissä!Video näkyy tässä alla:Entisen Pantera-solisti Phil Anselmon vähintäänkin odotettu soolodebyytti Walk Through Exits Only ilmestyy heinäkuun puolivälissä.Rolling Stone -lehden sivulla on nyt kuunneltavissa Usurper's Bastard Rant -veisu, joka lupaa... yllättävänkin hyvää. Ei kuulosta Phil-setä ainakaan väsyneeltä ja raihnaiselta!Täällä!Vallattomasti poukkoileva yhdysvaltalaisyhtye The Dillinger Escape Plan puolestaan palaa kehiin One Of Us Is Killer -pitkäsoitolla.

Parasta juuri nyt - Viikon 18 suositukset

Viikon 18 uutuusbiiseissä mukana: Black Sabbath, Children Of Bodom, Reckless Love, Eläin, Ricky-Tick Big Band, The Lieblings, Junip, Battle Beast ja Deep Purple

Uutta: COB, Rival Sons, Battle Beast, Soilwork ja Notkea Rotta

Children Of Bodomin kesäkuussa ilmestyvää Halo Of Blood -albumia promotoiva Transference-kappale on julkaistu digitaalisesti. Kappale on toki päätynyt kuunneltavaksi myös YouTubeen.

Soundi 4/2013

Soundi 4/2013 kaupoissa tänään! Mukana muun muassa HIM, Children Of Bodom, The National, The Flaming Lips, Pate Mustajärvi, Device, French Films ja Kate Bush.

Children Of Bodomilla huima kiertue

Kesäkuun seitsemäntenä odotetun Halo Of Blood -albuminsa julkaiseva Children Of Bodom on aikaisemminkin tehnyt melkoisia kierroksia siellä sun täällä, mutta ensi syksynä soiva Euroopan-rundi taitaa silti olla ennätysmittainen.Näillä näkymin peräti yhdeksän viikon mittaan venyvä rundi käynnistyy Tukholmasta 25. syyskuuta ja kotiin Bodomin kaverukset palaavat joulukuun alkajaisiksi, sillä viimeinen keikka soi Tallinna Rock Cafessa 29.11. - vai jatkuuko rundi vielä tästäkin esimerkiksi Suomen-keikoilla?