Videohaastattelu: Ville Valo ja Stefan Lindfors | Soundi

Videohaastattelu: Ville Valo ja Stefan Lindfors

Mikä on kuin "Valintatalon vanha kassi täynnä jäitä ja tofua"? HIMin uusi albumi Ville Valon mukaan.

HIMin kahdeksas studiolevy Tears On Tape ensiesitettiin 22. maaliskuuta valikoidulle joukolle Helsingissä. Matkalla Finnvoxille Soundi poikkesi katsomassa albumin kolmesta videosta kaksi niiden ohjaajan kanssa. Stefan Lindfors oli laatinut tuttuun tapaansa sekä Suomen pilottisinkkuun Into The Nightiin että Saksan ensilohkaisuun Tears On Tapeen tehokkaat promofilmit.

Soundin numerossa 04/12 (ilm. 24.4.) hän kertoo, miten kaikki tehtiin, keiden kanssa ja ennen kaikkea, missä aikataulussa. Ville Valon vastuulle jää kertoa samassa lehdessä samat asiat itse levystä. Tears On Tape on muuten Stefanin mielestä paitsi HIMin toistaiseksi paras kiekko, ennen kaikkea lämmin ja liikuttava lovemetallilevy.

Yllä olevalta videolta näet, miten Ville reagoi Stefanin arvioon.

Kuvia Tears On Tape- ja Into The Night -videoista:

Tähän liittyvät jutut

My Cart Will Go On! Viisi musapuujalkaa -sarja, osa 10

Juhlan paikka: Soundi.fi:n laatuhuumoriin nimeen vannova Viisi musapuujalkaa -sarjan kymmenes osa! Sarjassa esitellään viisi tarpeettoman huonoa musiikkiaiheista vitsiä kerrallaan.

Nazipenis Suomeen! Eikun siis...

Norjalaisyhtye Turbonegro, kavereiden kesken myös muun muassa Stierkampf ja Nazipenis, tulee Suomeen.Hurjista tempauksistaan tunnettu yhtye juhlii neljännesvuosisadan mittaista uraansa Helsingin The Circuksessa 5. joulukuuta.Muun muassa HIMin kavereiden hehkuttama Turbonegro esiintyi Suomessa edellisen kerran Provinssirockissa 2013. Yhtye on myynyt jokaisen Suomessa soittamansa klubikeikan jo ennakkoon loppuun.

His Infernal Majestyn uuden vuoden bileet - kova kattaus luvassa

HIM juhlii tulevan Helldone-festivaalin myötä 15-vuotista uuden vuoden perinnettään.Piletit tulevat myyntiin 8. syyskuuta ja lippukauppa tuleekin käymään muakvan kuumana, sillä luvassa on seuraavanlaisia iltamia:29.12. Paradise Lost (UK), The 69 Eyes + special guest30.12. Children Of Bodom, Reckless Love + special guest31.12. HIM + special guestSpecial guestien varmistumista odotellessa siis... Ville veikkaus: The Local Band?

Rebel Yell soimaan! 1980-luvun suurnimeltä uusi levy

Kasarifanaatikoille on luvassa herkkua syksyllä – Billy Idol julkaisee uuden albumin lokakuussa. Laulaja katkaisee lähes kymmenen vuoden julkaisutauon albumirintamalla tuottajasuuruus Trevor Hornin tuottamalla levyllä.

Axl Rose ei olekaan maailman paras laulaja – Mike Patton on, Ville Valokin päätyi listalle

Uutisoimme taannoin, että Axl Rose oli Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan äänialaltaan maailman paras laulaja. Nyt asiaa on tutkittu lisää ja Faith No More -legenda Mike Patton on noussut paalupaikalle. Ville Valokin löytyy uudelta listalta.

Ville Valo ja kumppanit: äärimmäisen huonoa tuuria Kiinassa

HIM joutui perumaan Pekingin-keikkansa myrskyn vuoksi. Yhtyeen oli määrä nousta kiinalaislavalle viikonloppuna, mutta ilmojen jumalat päättivät sitten toisin: tuuli repi lavan katon irti ja sen jälkeen "hallituksen edustajat" päättivät, ettei ko. tapahtuma jatku ollenkaan.Yhtye kirjoittaa Facebookissa: "We are very sorry about the cancellation of our show tonight in Beijing, but it was completely out of our hands; the wind got very hard (they call it a dust storm) ripping the roof off of the stage during the show before ours.

Rastapäistä pilven polttoa ja deathmetalia: totta vai tarua HIMin maailmasta?

HIMin laulaja Ville Valo ja basisti Mikko Paananen osallistuivat Loudwiren mielenkiintoiseen Wikipedia: Fact Or Fiction? -ohjelmasarjaan.Loudwiren Graham "Gruhamed" Hartmann siis kyseli suomalaismuusikoilta HIMin Wikipedia-sivuston tietojen paikkansa pitävyydestä ja moni enemmän tai vähemmän epäselvä asia saakin vahvistuksen, mutta muutama mysteerikin jää ilmaan roikkumaan. Esimerkiksi: onko Venus Doom -albumilla yhdeksän biisiä juuri Danten Inferno-teoksen innoittamana?Kaksitoista minuuttia faktaa ja fiktiota tässä alla: