Ajan hammasta kestävää progemetallia – Reportaasi ja kuvakooste Dream Theaterin Helsingin-keikalta

Jana Blomqvist

Maanantai-iltana Helsingin Jäähalliin kokoontui sankka joukko kimurantin musiikin ystäviä juhlistamaan Dream Theaterin läpimurtoalbumi Images And Wordsia.

25 vuotta sitten julkaistu outolintu onnistui myymään kultalevyyn oikeuttavan määrän aikana, jolloin grungebändit hallitsivat ja Metallicakin nosti itsensä raskassarjalaiseksi yksinkertaistamalla ja suoraviivaistamalla soundiaan ja kappaleitaan. Dream Theaterista oli tuolloin ja on yhä edelleenkin yksinkertaisuus hyvinkin kaukana ja sehän sopii faneille enemmän kuin hyvin.

Yleisön ikäjakauma oli kovin tasainen, vaikka selvästi muistelokeikka olikin saanut vanhempaa fanikantaa hyvin liikkeelle. Enemmänkin väkeä olisi halliin mahtunut ja varsinkin takakaarteiden istumapaikat ammottivat tyhjyyttään. Arki-illasta huolimatta yleisöä oli kuitenkin kiitettävästi.

Kolme tuntia kestänyt konsertti oli jaettu kahteen osaan, joiden välissä pidettiin parinkymmenen minuutin väliaika. Keikan alkupuolisko käsitti uudempia hittejä ja keikkavakioita viimeisimmältä The Astonishingilta aina Falling Into Infinityyn saakka. Progerockooppera The Astonishingilta kuultiinkin peräti kaksi sävelmää, mikä hieman kompensoi sitä, ettei yhtye kyseisen levyn kiertueellaan poikennut Suomessa.

Visuaalisesti varsin vaatimaton esitys tyytyi lähinnä kikkailemaan valoilla, mutta ei mitenkään spesiaalilla tavalla, ja bändikin vain soitteli tyypilliseen tapaansa menemään ilman voltteja ja hyppypotkuja. Laulaja James LaBrie sujahti salamana lavan taakse heti, kun kappaleissa tuli yhtään pidempiä instrumentaaliosuuksia eikä jäänyt villitsemään yleisöä kuten rokkareilla yleensä on tapana. Keikan aloittaneen The Dark Eternal Night -kappaleen jälkeen LaBrie kuitenkin avasi suunsa ja piti pitkän välispiikin, jossa kiitteli vuolaasti faneilta vuosien saatossa saamaa tukea ja otti heti illan juhlakaluna olleen levyn puheeksi. Samanlaisia vitsikkäitä ja lämpimiä välispiikkejä kuultiin keikan aikana pari kertaa, joten kyllä bändi yleisönsäkin otti.

Muun muassa edesmenneelle Jaco Pastoriukselle omistetun bassosoolon sekä pätkiä Metallican kappaleista (Enter Sandman oli suunniteltu, mutta One-tapailut taisivat tulla lennosta) sisältäneen As I Am -kappaleen käsittäneen keikan ensimmäisen osan ja väliajan jälkeen päästiin itse asiaan, eli Images And Wordsiin. Erittäin hyvin aikaa kestänyt levy esitettiin alusta loppuun kuten se on levyllekin aikanaan ikuistettu, muutamia pidennettyjä jamitteluja ja kitara- sekä rumpusooloja lukuunottamatta.

Meikäläisen mielestä kaikki muut paitsi Neil Peartin rumpusoolot keikoilla ovat turhia, mutta täytyy sanoa, että Mike Manginin soolo oli poikkeuksellisen viihdyttävä. Mangini osaa liittää mukaan sopivasti huumoria ja soittaa soolon enemmän kieli poskella kuin hampaat irvessä. Ja onhan mies totta kai äärimmäisen taitava kannuttelija.

Ilta ei kuitenkaan päättynyt vielä Learning To Liven viimeisiin tahteihin, sillä lopuksi bändi soitti vielä encorena vaatimattomasti 23-minuuttisen A Change Of Seasons -kappaleen kokonaan. Huh huh.

Jo pelkästään kolmetuntisen setin kuunteleminen hengästyttää, joten ei voi kuin nostaa hattua todella korkealle bändille, joka soittaa kyseistä settiä illasta toiseen tuosta vaan. Ainoastaan LaBrien ääni ei oikein tahdo enää taipua vanhaan malliin ihan kaikkeen ja moni uudempikin kappale oli paikoitellen melkoista taistelua. Yleisesti ottaen LaBrie suoriutui kuitenkin tyydyttävästi ja pysyi kutakuinkin kasassa loppuun saakka.

Erityismaininnan haluaisin antaa basisti John Myungille, joka on jos ei nyt aliarvostetuin niin usein se vähimmälle huomiolle jäävin jäsen bändissä. Myungin basson otelaudalla vipeltävien sormien katsominen on todella hypnoottista.

Soundien puolesta keikka oli ihan ok, vaikkakin diskantit usein riipivätkin korvia ja tuntuivat särkevän. Varsinkin silloin, kun LaBrie kipusi laulamaan ylärekisteriin. Myös John Petruccin rosoinen, mutta erotteleva kitarasoundi meni kaikkein matalimmissa sävelissä mössöksi.

Jos keikasta jotain parannettavaa haluaa keksiä, niin ehkä ensimmäisen setin kappalevalinnoista voidaan olla yhtä monta mieltä kuin on fanejakin. Itse olisin esimerkiksi kuullut mieluusti kappaleita Six Degrees Of Inner Turbulenceltä tai lisää Train Of Thoughtilta, mutta nämä nyt on näitä. Images And Wordsia tänne kuitenkin tultiin kuulemaan ja sen me saimme.

Teksti: Vesa Siltanen
Kuvat: Jana Blonqvist