Festivaaliraportti: Mikkelin mudassa rokki raikasi ja pommit paukkuivat – Jurassic Rock toimittajan vinkkelistä

Jurassic Rock, Kenkäveronniemi, Mikkeli, 4.–5.8.2017

Haloo Helsinki! Jurassic Rockissa 2017
Eino Nurmisto

Teksti: Vesa Siltanen
Pääkuva: Eino Nurmisto, Jurassic Rock

Jurassic Rock muuttui tänä(kin) vuonna Kurassic Rockiksi Esterin tuutatessa vettä perjantain alkuiltapäivästä oikein kunnolla. Lauantaina sen sijaan ei sadetakkeja ja -viittoja juuri tarvittu, mutta mutavellissä saatiin silti tarpoa. Pääpäivinä säästyttiin siis kaikkein pahimmalta kaatosateelta, joka osui harmittavasti sunnuntaille Jurassic Piknikin kiusaksi.

14 000 kävijää Kenkäveronniemeen vetäneen Jurassicin järjestäjät kertoivat panostaneensa tänä vuonna erityisesti palveluiden ja sujuvuuden parantamiseen. Aivan kaikilta osin tässä ei onnistuttu, mutta esimerkiksi virvoitusjuomia ei päälavan anniskelualueella tarvinnut juuri jonotella ja Dinolavan puoleisella alueellakin selvisi pahimmillaan siedettävällä jonotusajalla. Sen sijaan rannekkeenvaihtopisteessä, narikassa ja portilla koeteltiin kärsivällisyyttä – onneksi näissä ei tarvinnut toisaalta jonottaa kuin kerran. Rakkoaan pääsi myös tyhjentämään ainakin urinaaliosastoilla nopeasti ja bajamajoja jopa tyhjennettiin heti ensimmäisenä päivänä jo hyvissä ajoin ennen viimeistä esiintyjää. Lauantaina puolestaan taisivat tyhjennyshommat jäädä tai väkeä oli vain niin paljon enemmän, että pöntöt pääsivät jo hieman tulvimaan.

Mutta bändejähän tänne oltiin katsomaan tultu ja se osasto Mikkelissä oli kunnossa. Molempien päivien tarjonta oli muutamia poikkeuksia lukuunottamatta hyvin linjassa keskenään ja esiintyjät aikataulutettu ja jaettu lavakohtaisesti osuvasti. Bändit myös pysyivät hyvin tiukassa aikataulussa, yksikään esitys alittanut rimaa ja yleisöä riitti jokaiselle.

Vaikkakin sivukorvalla kuultuna eräs neitokainen ohi juostessaan manasikin kovaan ääneen, notta ”Ihan perseestä, kun pitää juosta monen lavan välillä!”. Että terveiset vaan järjestäjille, jos ensi vuonna vaikka tiputatte lavojen määrää kahdesta yhteen niin johan toimii!

Perjantai

Koko festivaalit käyntiin polkaissut Vesala ei tällä kertaa sopinut meikäläisen aikatauluun ja tulihan tuo jo nähtyä Tammerfesteillä aurinkoisemmissa tunnelmissa. Sadetta uhmaten saavuin lopulta paikalle katsomaan, miten Tuska-festivaaleilla telttalavan haltuunsa ottanut Battle Beast saisi sateenpieksemän Jurassic Rock -yleisön pauloihinsa.

On kyllä todella kumma, jos bändistä ei saada seuraavaa todella suurta vientivalttia

Ja hyvinhän se onnistui. On kyllä todella kumma, jos bändistä ei saada seuraavaa todella suurta vientivalttia metallimusiikin saralla, meininki kun ei kalpene yhtään isompiinkin ulkolaisiin verrattuna. Noora Louhimo laulaa kenet tahansa suohon ja bändin esiintymisessä on hyvällä tavalla camp-henkeä pilke silmäkulmassa, aitoa innostusta ja hauskanpitoa. Vielä kun biisimateriaali saadaan kautta linjan timanttiseksi ja se todellinen pankinräjäyttäjä sieltä sävelkynästä irti, niin se on menoa. Lisäpointsit myös rumpali Pyry Vikkin komeille pökille!

#battlebeast uhmaa säiden jumalia. Hyvä! #jurassicrock #festarikesä2017 #suomenkesä❤️

Henkilön Soundi (@soundilehti) jakama julkaisu

Lavarakenteisiin kiipeiltiin, yleisön seassa pompittiin, jalat taipuivat vaivatta spagaattiin

Ruisrockissa on saatu jo monta vuotta putkeen nauttia auringosta ja helteistä, vaikka muuten kesäsäät olisivatkin olleet sitä tyypillistä Suomen suvea. Liekö Michael Monroe sitten tuonut Turusta mukanaan jotain taikaa, mutta rockveteraani sai kuitenkin sateen taukoamaan lavalle astuttuaan. Monroelta nähtiin ja kuultiin rutiininomainen keikka tuttuine temppuineen; lavarakenteisiin kiipeiltiin, yleisön seassa pompittiin, jalat taipuivat vaivatta spagaattiin. Setissä oli myös tuttuun tapaan sekaisin Hanoi-klassikoita ja soolouran parhaimpia paloja, tuoretta ja vanhaa.

Veteraaniosastolla jatkettiin myös päälavalla, kun J. Karjalainen loistavan bändinsä kanssa esitti kokoelman koko kansan tuntemia laulujaan. Jokaisen kappaleen tunnistaa ja osaa laulaa mukana, vaikkei koskaan olisikaan Karjalaisen tuotantoon erikseen perehtynyt. Setissä olivat sulassa sovussa niin uudempi tuotanto kuin ikivihreät klassikot vuosien takaa.

Karjalaisen leppoisan tunnelmoinnin jälkeen laitettiin pikkulavalla silmään kokonaan uusi vaihde, kun Disco Ensemble toimitti hurjalla energialla. Jostain syystä olen onnistunut kaikki nämä vuodet välttymään bändin keikoilta, mutta ulvilalaislähtöinen bändi vetikin lopulta yhden viikonlopun parhaista keikoista. Hyvä!

Sen sijaan päälavalla seuraavana vuorossa ollut päivän ulkomaalaisvahvistus Pain ei oikein vakuuttanut. Bändi soitti hyvin ja rutiininomaisesti, mutta settilistalta ei juuri vaihtelua löytynyt ja biisit olivat turhan ykstoikkoisia. Eturivissä tuntui olevan hyvä meininki, mutta muuten bändi olisi istunut paremmin lauantain ohjelmistoon ja maaperäkin olisi ollut otollisempi ja innostuneempi.

Pikkulavalla esiintyi vielä Sanni, joka tuli katsastettua tarkemmin viikkoa aiemmin Kuopiossa. Mietteet löytyvät Rockcock-festivaaliraportista, johon ei tämän esityksen jälkeen ole juuri mitään lisättävää tai muutettavaa. Lopulta monien odottama ja selvästi perjantain kävijämäärässä suuren piikin aiheuttanut Haloo Helsinki! nousi liekkien ja pommien saattelemana lavalle.

Koko show tuntui menevän laskelmoidusti ja liian selvien askelmerkkien mukaan.

Paukkuja ja valoja riittää vaikka muille jakaa ja kitaristit heiluvat ympäri lavaa kuin heikkopäiset, mutta jokin tässä silti tökkii. Varsinkin Elli Haloo tuntui välispiikkien vakuutteluista huolimatta jotenkin tylsistyneeltä ja etäiseltä. Että tässä nyt ollaan töissä ja vedetään tämä keikka vaan pois alta. Muutenkin koko show tuntui menevän laskelmoidusti ja liian selvien askelmerkkien mukaan.

Pakko myöntää, etten ihan täysin ymmärrä, miksi juuri Haloo Helsingistä on tullut niin iso bändi kuin se on. Kun katsoo liekkien, pommien ja kiillotetun pinnan alle, niin biisimateriaali ei ole lopulta kovin kaksista – näillä näytöillä moni muu bändi voisi aivan hyvin olla yhtä iso ellei jopa isompikin bändi. Yleisömerestä päätellen taidan olla mielipiteeni kanssa kuitenkin vähemmistössä.

Perjantai-illan kruunaa #haloohelsinki! #jurassicrock #festarikesä2017

Henkilön Soundi (@soundilehti) jakama julkaisu

Lauantai

Aurinkoisemmissa tai ainakin kuivemmissa merkeissä vietetyn lauantain starttasi allekirjoittaneella käyntiin Roope Salminen & Koirat -yhtyeen freestyle-räpäytyksen tahtiin. Ei tämä nyt ehkä ihan täysin meikäläisen kuppi teetä ole, mutta tähän aikaan ja paikkaan sopivan letkeä esiintyjä. Ja kyllähän tuo improvisoitu räppiosuuskin vakuuttavasti lähti eikä ollut niin korni kuin voisi kuvitella.

Päälavalla puolestaan Mokoma veti niin vire- kuin lavasteteknisistä ongelmista huolimatta – tai juuri niiden sytyttämänä – totutun energisen ja mainion keikan, vaikka yleisön puolella samanlaista heittäytymistä ei ihan ollutkaan havaittavissa, ainakaan meikäläisen eturiviasemissa anniskelualueen puolella.

Iskusävelmät saivat hymyn naamalle, vaikka kulkivatkin mollissa.

Mokoman energiasta otti kopin seuraavana pikkulavalle noussut Viikate, jonka aikana lämpöä nosti myös kunnolla paistanut aurinko. Kaarle Viikate viljeli vitsejä välispiikeissään tuttuun tapaansa ja iskusävelmät saivat hymyn naamalle, vaikka kulkivatkin mollissa. Nousipa lavalle myös Timo Rautiainen laulamaan Lyijykomppaniaa bändin säestämänä ja Soundin Timo Isoahon onnistui tallentaa tämä tapaus myös videolle, jonka voit katsoa täällä.

Suomenkielisen rockin voittokulku jatkui taas päälavalla, kun CMX tarjoili hittikimaraansa. Myös CMX:ää kiusasivat tekniset vaikeudet ja pääsipä/joutuipa A.W. Yrjänä soittamaan harvinaisen bassosoolon kitaristi Timo Rasion korjaillessa katkenneita kieliä. Viivästyksestä huolimatta yhtye hieman ylitti soittoaikansa ja soitti viimeisen biisinsä, kun viereisellä lavalla jo spiikattiin seuraavaa esiintyjää sisään. Kyseessä oli kuitenkin parikymmentä sekuntia kestävä biisi ”Matti”, joten sen pidemmälle ei sentään venytty.

Suomirock/-heviputki katkesi tässä vaiheessa pikkulavalla esiintyneeseen JVG:hen, josta ei sen enempää.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus päätti kesän festarikiertueensa Mikkeliin ja meininki oli ainakin lavalla vain vapautunut ja parantunut entisestään. Tammerfestissa varta vasten Niskalaukausta katsomaan saapunut yleisö oli ehkä ymmärrettävästi astetta enemmän mukana, mutta erittäin lämpimästi yhtye toivotettiin taas tervetulleeksi myös Jurassicissa.

Ennen illan ja koko festivaalin pääesiintyjää nähtiin vielä rakkauden tulkki Kaija Koo, pimenevässä illassa pyroshow’n tarjoillut festarien luottopakki Apulanta sekä Steve ’n’ Seagulls, joka olisi ehkä toiminut päivällä parempana tunnelmannostattajana kuin näin yöllä. Mutta komeat pallogrilleistä tehdyt pyrot bändillä oli!

Viimein lavalle saatiin todellinen punk rock -veteraani Bad Religion, joka ei kaikkien vuosien jälkeen osoita vieläkään minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä.

Viimein lavalle saatiin todellinen punk rock -veteraani Bad Religion, joka ei kaikkien vuosien jälkeen osoita vieläkään minkäänlaisia rauhoittumisen merkkejä vaan näytti nuorille kollegoilleen närhen munat. Laulaja Greg Graffin pudotteli kantaaottavia sanoja suustaan samalla intensiteetillä kuin on tehnyt jo vuosikymmeniä tallustellen kiihkeästi ympäri lavaa ja basisti Jay Bentley hyppi showmiehen elkein tikaten kahdeksasosia bassollaan downpickinginä siihen malliin, että heikompien ranteita alkoi kolottaa jo pelkästä katsomisesta. Vuonna 2015 bändiin liittynyt rumpali Jamie Miller piti paketin hyvin läjässä ja vireen yllä, vaikka tempo pysyikin valtaosan aikaa hengästyttävissä lukemissa.

Settilistalle ei oltu ujutettu mitään suuria yllätyksiä. 24 biisiin oli valikoitu sävelmiä melko kattavasti aina debyyttilevystä viimeisimpään True North -pitkäsoittoon saakka painottuen luonnollisesti 80-luvun loppuun ja 90-luvun ensimmäiseen puoliskoon. Pakollisten Punk Rock Songin, 21st Century (Digital Boyn), American Jesusten ja Infectedin lisäksi harvinaisempaa laitaa edustivat muun muassa julkaisuvuotensa 1996 jälkeen taas viime vuonna tiensä löytänyt The Streets Of America, The Defense ja The Handshake.

Bad Religionin keikoista on vuosien varrella kuullut paljon ja poikkeuksetta pelkkää hyvää. Nyt ensimmäistä kertaa bändin keikalle lähteneenä etukäteen hieman mietitytti, riittääkö bändillä yhä virtaa vai olisiko aika jo tehnyt tehtävänsä. Ainakaan vielä ajan hammas ei ole purrut vaan erään kollegan mukaan vetivät nyt paremmin kuin vaikkapa Provinssirockissa vuonna 2013. Sen verran kovassa iskussa ukot olivat nyt Mikkelissä, että uskon hänen sanaansa. Ei tarvinnut pettyä!

#badreligion #punkrocksong #jurassicrock #festarikesä2017

Henkilön Soundi (@soundilehti) jakama julkaisu