Guns N’ Roses Lontoon Olympiastadionilla: hemmetinmoinen show niin nostalgian nälkäisille kuin uudemmille kuulijoillekin

Guns N' Roses jytäsi Lontoon loppuunmyydyllä Olympiastadionilla Not In This Lifetime -kiertueen merkeissä.
17.6.2017 20:43

Guns N’ Roses
Lontoo, Olympiastadion
16.6.2017

Teksti ja kuvat:: Timo Isoaho

Olikohan ihan puhdasta sattumaa, että Guns N’ Rosesin Not In This Lifetime -menestyskiertue saavutti Lontoon kesäkuun puolivälissä 2017?

Nyt on nimittäin tullut kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta Guns N’ Rosesin ensimmäisestä Euroopan-keikasta, joka tapahtui Lontoon hikisen, pienen ja legendaarisen Marquee-klubin uumenissa 19. kesäkuuta 1987.

Se olikin hurja keikka se: Gunnareiden vähintäänkin räväkkä maine – Kerrang-lehti oli pohjustanut bändin saapumista Englantiin otsikolla The Most Dangerous Band In The World – sai lontoolaisyleisön monin tavoin villiksi ja bändin päälle syljettiin sekä heitettiin kaljaa erityisesti kahden ensimmäisen biisin aikana. Jossakin neljännen kappaleen (It’s So Easy) kohdalla saarivaltakunnan edustajat alkoivat nähtävästi ymmärtää, miten merkittävää esiintymistä he olivat päässeet todistamaan, ja loppukeikka olikin todistajanlausuntojen mukaan sitä kuuluisaa juhlaa.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, bändin esiintymisareena oli hieman toisenlainen: Lontoon loppuunmyyty Olympiastadion. Se tarkoittaa noin 80 000 yleisön edustajaa – niin perjantaina kuin lauantainakin.

Guns N’ Rosesin keikan alkamisajaksi oli ilmoitettu 7:45 ja noin puoli kahdeksan kieppeillä valtavat screenit alkoivatkin vihjailla ”maailman vaarallisimman bändin” olevan lähellä: Gunnari-logosta tutut pyssyt ammuskelivat varoituslaukauksia tihenevään tahtiin.

Ja katso: on se sitten AC/DC:n opettamaa maanläheisyyttä ja yleisön kunnioittamista (tai jotakin muuta), mutta Axl Rose lauloi kuin lauloikin It’s So Easya kellon lyödessä lukemia 7:47. It’s So Easy on loistava konsertin avausbiisi ja sanoituksetkin ovat enemmän tai vähemmän originaalin bändin paluun herättämään suureen hysteriaan varsin sopivat: ”It’s so easy, easy / When everybody’s tryin’ to please me”.

Jo satoja miljoonia dollareita kerännyt Not In This Lifetime -maailmankiertue on ollut hyvässä vauhdissa yli vuoden ja mahdolliset ”lastentaudit” onkin korjattu jo aikoja sitten. Toisin sanoen: Olympiastadionin estradilla asiaansa toimitti aivan äärimmäisen hyvin öljytty rokkikone.

Noin kolme tuntia kestänyt konsertti tarjosi niin sanotusti jokaiselle jotakin. Lukemattomia rockklassikoita, polttavia pyroja, näyttävää videoscreen-tulitusta, asujen vaihtoa, ylipitkiä sooloja ja niin edelleen.

Kappaleista puheen ollen: ehkäpä jopa koko illan lämpimimmän vastaanoton saanut Sweet Child O’ Mine nostatti kädet ylös piippuhyllyjen perukoillakin, eeppinen kaksikko November Rain / Knockin’ On Heaven’s Door sai lontoolaiset laulamaan, halailemaan ja kyynelehtimään ja Wings-lainabiisi Live And Let Die näytti kelpaavan briteille paremmin kuin suuri osa Gunnari-originaaleista.

Sen sijaan Soundgarden-kumarrus Black Hole Sun ja basisti Duff McKaganin tulkitsema Misfits-numero Attitude eivät näyttäneet olevan GNR:n mainstream-faneille kovinkaan tuttuja. No, tämä ei ollut varsinaisesti mikään yllätys.

Stadionin lukemattomilla juomapisteillä oli kova ruuhka koko illan ajan – kaupungissa paistoi aurinko ja lämpöäkin oli yli 20 astetta -, eikä janojuomaa kannattanutkaan mennä ostamaan ainakaan Chinese Democracy -albumin biisien aikana. Kun vaikkapa Better starttasi ämyreistä, miehet, naiset, papat, mummot, nuorukaiset, neitokaiset, lapset ja lapsenmieliset (aivan, kaikki mahdolliset ihmisryhmät olivat edustettuna) tuntuivat suuntaavan mielenkiintonsa vähän muualle kuin näyttävän lavan tapahtumiin.

Kyllähän Guns N’ Roses oli huomattavasti ”vaarallisempi” Helsingin jäähallissa elokuussa 1991, mutta eipä tässä nykyisessä inkarnaatiossakaan ole suurempaa valittamista. Tänä päivänä Guns N’ Roses tarjoaa hemmetinmoisen show’n niin nostalgian nälkäisille kuin uudemmille kuulijoillekin, ja tämän homman se hoitaa varmaan paremmin kuin kukaan muu tällä pallolla. Tai no, eipä silti unohdeta sitä AXL/DC:ta…

Ps. Guns N’ Roses ei soittanut ensimmäisellä Lontoon-keikalla ärsyttävää Don’t Cry -kappaletta. Esimerkiksi Metallica voisi ottaa tästä oppia: miksi ihmeessä jonkun Nothing Else Mattersin pitää roikkua setissä ilmeisesti hamaan loppuun asti?

Ohessa tunnelmia kuvin:

Ja vielä videomuodossa:

Lisää luettavaa