Sauna Classic
Tampere 28.–29.7.2017
Sauna Open Air oli takavuosina Tampereella suuri tapahtuma. Festivaali on pitänyt jokusen vuoden taukoa, mutta se palasi tänä vuonna hieman riisutummassa muodossa. Sauna Classicin paikka on tuttu, mutta viimeksi, kun siellä on karkeloitu Saunan merkeissä, meininki oli selvästi isompaa. Muutaman vuoden saunattomuuden jälkeen järjestävä taho on ottanut taka-askeleen, tehnyt uudelleenarvioita ja muokannut festivaalin pienimuotoiseen kuosiin, joka oli kaikin puolin onnistunut.
Eteläpuiston ranta on idyllinen alue, jonka luonnonmukaiset puitteet hukkuivat suuren Saunan hulinaan, mutta pääsivät nyt paremmin oikeuksiinsa. Nyt pientä festivaalia leimasi leppoisa kotoisuus, ja vaikka hevifestivaalista olikin kysymys, aistittavissa oli samanlaista kaupunkifestivaalimaista tunnelmaa, joka virallisilta kaupunkifestivaaleilta on kadonnut jo kauan sitten.
Esiintyjäkattaus oli puhtaasti suomalainen ja riittävän monipuolinen, vaikka Ensiferum ja Turisas jossain määrin edustavatkin saman laidan tyyliä. Päälavalla esiintyneiden bändien väliajoilla anniskelualueen perällä pikkulava tarjosi covereita ja livekaraokea. Ajatus oli sikäli nokkela, että tutut biisit ruokkivat pääesiintyjien nostattamaa tunnelmaa seuraavaa bändiä odotellessa.
Viikonlopun parasta cover-antia oli Iron Mates, jonka laulajana toimi Kilven Taage Laiho. Häneltä kun näyttää taittuvan suunnilleen kaikki heviklassikot ja tarvittaessa vähän muutkin rallit.
Kun suurilla festivaaleilla – kuten Saunassakin ennen – on sitä paljon puhuttua suuren urheilujuhlan tuntua, pienemmät puitteet puolestaan loivat fiiliksestä välittömän ja rennon. Tätä kuvasi hyvin Ensiferumin kokemat ongelmat alkunauhansa kanssa. Hetken pyörittyään nauha pysähtyi yllättäen, mutta bändi suhtautui asiaan huumorilla, ja yleisökin oli perin ymmärtäväistä.
Sauna Classic osoitti kokonaisuutena, että tarvetta hieman pienempien puitteiden festivaalille on ollut olemassa.
Perjantain alkuillasta yleisömäärä vaikutti vähäiseltä, mutta päivän pääesiintyjän Brother Firetriben päästyä lauteille ihmisiä näytti pimeässä illassa olevan kuitenkin mukavasti liikkeellä.
Yhtyeen kevytheviksikin kutsuttu musiikki istui erinomaisesti tapahtuman tunnelmaan omanlaisella hyväntuulisuudellaan. Äänentoistokin ansaitsee erityismaininnan, sillä lähes kaikkien esiintyjien soundit olivat kohdillaan.
Viikonlopun näyttävimmät ryhmät olivat Ensiferum ja Turisas, mutta Stratovarius oli koko tapahtuman selkeä pääesiintyjä. Yhtyeen kappalevalikoima jakautui varsin laajalti yhtyeen uralle siinä määrin kuin se reilun tunnin setissä on mahdollista. Kun bändi kaivoi muistoja Visions-levyltään (1997) tuli samalla miettineeksi, että tuolloin metallilevyjen kärkikastiin nostettu kiekko ei lopulta jäänytkään bändin päätyöksi, vaan yhtye on viimeisellä neljällä levyllään kyennyt suunnilleen yhtä laadukkaaseen jälkeen. Sama kun ei ole onnistunut kovinkaan monelta pitkän linjan metallibändeiltä.
Sauna Classic osoitti kokonaisuutena, että tarvetta hieman pienempien puitteiden festivaalille on ollut olemassa. Toki alueelle olisi mahtunut jonkin verran enemmänkin yleisöä, mutta toivottavasti tämä kesä toimii lähtöalustana uudelle nousulle, jonka ei kuitenkaan ole välttämätöntä paisua yhtä massiiviseksi megatapahtumaksi, jollainen Sauna Open Air joskus oli.
Teksti: Marko Säynekoski