Erityisen ihastuttava oli säkeiden jälkivärinä, soimaan jääneen äänen nautinnollinen tummankäheä vibrato
Yli viidentoista vuoden odotus sai vihdoin täyttymyksensä, kun Lucinda Williams otti kunnianarvoisen konserttitalomme ja välittömän, vastaanottavaisen yleisön intiimisti haltuunsa. Läheisyys väreili ja vavahdutti nimenomaan avoimen tunteikkaissa lauluissa, joiden estoton rakkaus ja kiima, tuska ja raivo sekä ristiriitaisten uskonkappaleiden gospel saivat läsnäolijoilta poikkeuksellisen eloperäistä vastakaikua. Livesovitukset olivat myös pelkistetyt soolokitaristin Doug Pettibonen ja basisti David Suttonin kompensoidessa rumpalin ja rock-takapotkun puuutteen hyvin vahvoilla ja joustavilla riffeillä. Pettibone loisti kitaramelodioillaan ja hyvin vaistonvaraiseksi hioutuneella vuorovaikutuksella laulajansa kanssa.
Konsertti käynnistyi 15 vuoden takaisen läpimurtolevyn Car Wheels On Gravel Road kahdella avainkappaleella. Elämysten polttopisteeseen asettui Williamsin väärentämätön, säänpieksämä ja elämän ahavoima lauluääni, joka pureutui jokaiseen sanaan, lauseeseen, tunteeseen ja mielikuvaan sammumattomalla intohimolla. Erityisen ihastuttava oli säkeiden jälkivärinä, soimaan jääneen äänen nautinnollinen tummankäheä vibrato, jota lähes tyhjän päällä kaikuvat kitarat hienosti korostivat.
Mitään ristiriitaa ei ollut siinä, että Lucinda esitteli kappaleet tyynesti, välillä jopa huvittuneesti menneiden tuskittelujensa suhteen. Setin puoliväliä lähestyttäessä koettiin pysähdyttävin melankolian hetki, kun kuultiin Blessed-albumin hienoimman laulun Copenhagen syntyneen läheisen poismenon järkytyksestä. Sen jälkeen taivaallisen surullinen Blue voimisti silmien himertymistä. Hyvin antaumuksellisia hetkiä olivat myös Treme-sarjan hyödyntämä New Orleans -balladi Crescent City, Blaze Foleylle ja muille traagisesti kuolleille muusikoille omistettu Drunken Angel sekä riipaisevinta rakkaudenjanoa hehkuva Essence.
Uudet kappaleet Look At The World ja Something Wicked This Way Comes vahvistivat Williamsin ilmaiseman innon päästä taas studioon uuden maittavan laulunipun kanssa. Konsertti vankentui alati suoraviivaisemman rockin ja bluesin suuntaan, Real Live Bleeding Fingers And Broken Guitar Strings -biisin antaman suuntiman mukaisesti. Skip Jamesin, Robert Johnsonin ja Memphis Minnien kappaleet palasivat artistin omille ja koko musiikinlajin varhaisjuurille. Suopean viiden kappaleen encoren sykähdyttävin yllätys oli Nick Draken River Man.
VIDEO: Lucinda esitti River Manin myös pari viikkoa aiemmin Belfastin-keikallaan.