Nostalgia-akti kovassa tikissä – Depeche Mode | 15.12.2013 Hartwall-areena, Helsinki

17.12.2013 15:10

Jos laulaja ei itse kirjoita tulkitsemaansa musiikkia, tekeekö se hänestä epäuskottavamman artistina?

Elvis Presleytä tai Frank Sinatraa kysymys ei tainnut koskaan häiritä. David Gahanille asia sen sijaan nousi ylitsepääsemättömäksi 2000-luvun alussa. Laulaja uhkasi vetäytyvänsä soolouralle, ellei myös hänen kappaleitansa hyväksyttäisi yhtyeen levyille. Orkesterin taiteellisen johtajan Martin Goren oli mukauduttava solistin tahtoon, vaikka säveltäjänä Gahan oli kaukana yhtyetoverinsa briljanssista.

Miljoonamyyntiin kivunneen yhtyeen on lähes mahdotonta karttaa vääjäämätöntä liukua nostalgia-aktiksi

Onneksi sopimus ei koskenut keikoilla soitettavia kappaleita. Konserttiyleisöt saivat jatkossakin nauttia seteistä, jotka koostuivat lähes yksinomaan vaalean kikkarapään klassisesta säveltaiteesta. Sunnuntai-iltana täyteen ahdetulle Hartwall-areenalle saapunut yleisö ei ollut tässä mielessä poikkeus.

Toisaalta ei Gorenkaan sävelkynä ole ollut vuosiin entisessä terässään. Muutaman pakollisen, keväällä julkaistua Delta Machine -levyä esitelleen kappaleen lisäksi konsertissa ei kuultu yhtyeen 2000-luvun tuotantoa kuin nimeksi.

Kuvaavaa on, että illan ylivoimaisesti tylsimmät hetket koettiin uutuusalbumilta löytyvien Welcome To My Worldin ja Angelin aikana. Peräjälkeen kuullut kappaleet avasivat huikeaan hittitykitykseen loppua kohden äityneen illan. Ikään kuin yhtye olisi halunnut itsekin hoitaa välttämättömyydet alta pois ennen varsinaista jälkiruokaa – jota sitten olikin tarjolla runsain mitoin. Enjoy The Silence, Personal Jesus, Walking In My Shoes, I Feel You, mitä näitä nyt on.

Mutta näin popmaailma toimii.

Useamman vuosikymmenen keikkalavoja tahkonneen ja miljoonamyyntiin kivunneen yhtyeen on lähes mahdotonta karttaa vääjäämätöntä liukua nostalgia-aktiksi. Rakenteita muokanneesta yhtyeestä tulee kasvaneen suosion myötä myös itsestään instituutio.

Onko se kokonaan paha? Ei välttämättä, sillä niin juovuttavaa voi nostalgiatrippailu parhaimmillaan olla.

Depeche Mode osoitti Helsingissä olevansa sekä fyysisesti että henkisesti paremmassa keikkatikissä kuin ehkä koskaan aiemmin. Lisäksi yhtyeen pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Anton Corbijnin visualisoimat, tummaa hehkua säteilleet videoinstallaatiot tekivät show’sta häikäisevää katsottavaa.

Jos Gore on yhtyeen taiteellinen sielu, on Gahan kokoonpanon itseoikeutettu keulakuva ja musiikillinen ruumiillistuma. Hänen karismansa varassa yhtyeen show joko syntyy tai kuolee. Helsingissä Gahan oli elementissään. Laulajan flirttaileva ja rietas esiintyminen toi yhtyeen muutoin haudanvakavaan yleisilmeeseen sopivan itseironista twistiä.

Gahanin villi tanssi yllytti yleisön entistä kovempiin bailuihin

Rehvakas perseen keikutus ja mikkiständin hinkkaus nivusia vasten saivat ihmeitä aikaan. Yleisö söi 51-vuotiaan playboyn kädestä. Gahan myös selvästi nautti nykyisestä pornojeesuksen roolistaan. Varsinkin menevämpien palojen, kuten A Pain That I’m Used To ja A Question of Timen aikana Gahanin villi tanssi yllytti yleisön entistä kovempiin bailuihin.

Yhtyeen habitukseen paremmin sopivaa keulakuvaa on vaikea kuvitella. Gahania on paljosta kiittäminen siitä, miten maukkaan ja parhaimmillaan hurmioituneen kaksituntisen Depeche Mode mallia 2013 pystyi tarjoamaan. Se, ettei Gahanin omaa tuotantoa kuultu kuin Should Be Higher -kappaleen verran, ei vähännä hänen hänen arvoaan hitustakaan. [Muokattu: Korjattu väite siitä, ettei keikalla kuultu yhtään Gahanin sävellystä.]

Yhtä mairittelevaa arvosanaa ei voi antaa yhtyeen kolmannelle viralliselle jäsenelle, Andrew Fletcherille. Gahanin ja Goren rinnalla syntetisaattorinsa takana koko keikan ajan staattisesti jöpöttänyt Fletcher ei voisi vaikuttaa enempää paikkaan sopimattomammalta. Miehen muutamat väkinäiset tanssiliikkeet saivat hänet näyttämään pikemminkin kavereidensa polttaripilan uhriksi joutuneelta keski-ikäiseltä setämieheltä, kuin yhden maailman suurimman rockyhtyeen jäseneltä. Kuvasta puuttui ainoastaan olkapäille sidottu neulepaita.

Näky oli samalla sekä surullinen että absurdi – mutta niin on elämäkin.

Teksti: Ville Hartikainen

Depeche Mode | Hartwall-areena 15.12.2013

Kuvat: Ville-Petteri Määttä
www.ville-petteri.com

Lisää luettavaa