Pyöreitä Ämy-vuosia – Ämyrock 2014 | 28.6. Hämeenlinna

2.7.2014 12:12

Samalle viikonlopulle osuivat sekä Tuska Open Air Festival että Provinssirock. Taival vei silti Hämeenlinnaan, Suomen vanhimpaan ilmaisrocktapahtumaan, joka tällä kertaa täytti vieläpä pyöreitä vuosia.

Neljästäkymmenestä Ämyrockista Kari Peitsamo on soittanut yli kolmessakymmenessä, mutta Hämeenlinnan legendaarisen kahvila Vinkalon vetäessä puoleensa oli Kari jo paikalle päästyämme ehtinyt pakata soittokamppeensa ja orastavassa vesisateessa Kaupunginpuistossa instrumenttejaan viritteli Kaupungin Valot.

Muutama viikko aiemmin maalais-DIY-festivaali Ketolaikassa nähtynä tämä mainio uuden aallon henkeä ylläpitävä yhtye oli aivan rautaisessa vedossa, joten luotto bändin livekuntoon oli kova. Isommalla lavalla niukan yleisön tallustellessa ympäriinsä tunnelma ei vaan ollut aivan yhtä käsinkosketeltava.

Bändin romanttis-realistiset punkpoppaukset eivät olleet toki tässä välissä huonommiksi muuttuneet, mutta nihkeä tunnelma latisti väkisinkin tamperelaisporukan sähäkkyyttä. Kaupunkiin -täyspitkän ja hengenheimolaisyhtyeiden kanssa jaetun Eilinen on tänään -kokoelman voisitte silti joutessanne ottaa haltuun.

Loistavaksi oli etukäteen todettu mummolan vintiltä haisevaa jytäprogeaan soittavan Sammaleen tuotantokin. Setin alku oli pyhitetty verkkaisimmille sävelmille, joten koneen käyntiin saaminen tuntui kestävän kiusallisen kauan. Selvää oli sekin, että Sammal oli tullut nimenomaan soittamaan eikä esiintymään.

Ei sillä, että kenenkään tarvitsisi keikalla kärrynpyöriä heitellä, mutta inasen staattiseksi meinasi biisinippu uuvahtaa. Mutta soitto soi muhevasti ja solisti Janu Kiviniemen ujon kalastajaeemelimäinen habitus sopi yhtyeen keulille paremmin kuin hyvin. Ja hurahtihan se moottori röpöttämään, mutta kas: siihen soittoslotti sitten päättyikin.

Suomi-reggae kuuluu niihin harvoihin genreihin, josta nätisti sanoen en ole löytänyt juuri hyvää sanottavaa. Etenkin valtavirtaistumisen myötä siihen liitetyt kliseet tuntuvat pitävän kiusallisen tarkasti kutinsa. Antipatiassani on silti aina ollut Laulurastaan kokoinen aukko.

Jyväskylästä lähtöisin oleva porukka on aina keskittynyt olennaiseen ja ison orkesterin luoma takapotku on suorastaan sotilaallisen käskevä. Pitkän hiljaiselonsa aikana kitaristi Puppa J on julkaissut musiikkia niin soololevyillään sekä Liljan Loiston ja Jätkäjätkien riveissä. Laulurastaan porukkaa oli mukana myös hämmentävän Profeetta & Uusi Maailmanuskonto -yhtyeen riveissä.

Ihan korkeimpiin sfääreihin ei soitto onnistunut kuulijaansa viemään, mutta isoimman yleisön rykmentti kokosi lavan liepeille. Tanssijalka nousi nyt muillakin kuin sillä noin kaksivuotiaalla tytöllä, joka oli edellisten esiintyjien aikana pitänyt lavan edessä kovinta menoa.

Kivan säväyksen show’lle antoi se, kuinka levottomien tekstien tahtiin väkeä humpatettiin. Suurimmalla osalla ilmaiskonsertin yleisöstä ei välttämättä ole omakohtaista kokemusta esimerkiksi sienten ja LSD:n psykosomaattisista vaikutuksista.

Viimeisenä settinsä vauhtiin polkaisseelle Mr. Peter Haydenille oli pedattu ainakin henkisen pääesiintyjän paikka. Jos eivät aiemmatkaan esiintyjät olleet samaa artistilistaa kierrättäviltä kesäjuhlilta tuttuja, niin tyylillinen äärilaita saavutettiin silti vasta lopussa.

Satakuntalainen bändi edustaa suurpiirteisesti määriteltynä lähinnä doom metalia, vaikka jyrkimmillään bändi kolaa ambientin, dronen, postrockin ja sludgen koko kirjon läpi. Draaman kaari oli tiukasti näpeissä, kun kerros kerrokselta Mr. Peter Haydenin jyräys avautui yhä laveammalle ja laveammalle.

Pumppu oli vetänyt vuorokauden sisään kolme (!) keikkaa, eikä väsymys silti tuntunut jäsenissä painavan. Toisaalta, eipä yhtyeen tarvinnut juuri ihmeemmin soittokunnostaan jutella, sillä setti oli käytännössä yhtä biisiä muutamilla suvantokohdilla rytmitettynä.

Oikeassa mielentilassa ja ympäristössä tämä trippi olisi saattanut olla hyvinkin addiktiivinen. Nyt heräsi lähinnä vain kunnioitus ja kiinnostus yhtyeen levytettyä tuotantoa kohtaan. Katharttinen päätös aidon vaihtoehtoiselle tapahtumalle Herra Hayden ehdottomasti oli.



Ämyrockin järjestäjätaho Ämy ry järjesti keväällä sävellyskilpailun, jonka voitti KurvavonG kappaleellaan Mennään Ämyyn. Kuuntele voittajakappale alla.

 


 

TEKSTI:

Antti Luukkanen

KUVAT:

Heli Saarinen (yleisökuva, Sammal), Sami Sundelin (Kari Peitsamo, Laulurastas), Antti Luukkanen (Kaupungin Valot)

Lisää luettavaa