Rässiä ja rokkia vaihtelevassa säässä – Kuvareportaasi: South Park Tampere, päivä 1

14.6.2016 15:21

Luetuimmat nyt

Mikä on Tony Iommin suosikkibiisi Deep Purplen tuotannosta? ”Siinä koko bändi on parhaimmillaan”
Kovan luokan bluesrock-keikka Helsingissä: Erja Lyytinen, Heikki Silvennoinen ja Honey B & T-Bones samassa tapahtumassa
Ex-Van Halen -basisti: ”David Lee Roth on melko hullu kaveri, häntä on vaikea järjellä selittää”

Festivaalikesä 2016 korkattiin Tampereen Eteläpuistossa raskaamman musiikin merkeissä, vaihtelevassa säässä. Festarikansaa sekä hellittiin lämmittävästi porottaneella auringolla että viilennettiin sadekuuroin ja paikoin hyvinkin kylmästi puhaltaneella tuulella. Sellaista se on näin alkukesän festareilla.

Artistikattauksesta löytyi nautittavaa moneen makuun ja edustettuna oli myös monia ikäpolvia aina nuoruuden tarmolla rokkaavista tulevaisuudentoivoista ikämiesten karismalla ja varmoilla otteilla eteenpäin puksuttaviin keikkajyriin.

Hengähdystaukoja ei musiikilta paljon annettu, sillä kahdella lavalla vuoroteltiin niin sulavasti ja kellontarkasti, että siinä ei paljoa huiliaikaa yleisölle annettu, mikäli halusi joka ikistä esiintyjää seurata alusta loppuun.

Nuoren polven bändeistä allekirjoittaneelle uusi tuttavuus Temple Balls vakuutti pienestä yleisöstä huolimatta energisellä esiintymisellään ja otti ison päälavan suvereenisti haltuun. Santa Cruzin musiikki ei uppoa yhtä lujaa, vaikka taitavia muusikoita pojat ovatkin. Ember Falls oli mielenkiintoinen yhdistelmä eri tyylejä, josta ei ihan aina tahtonut saada otetta, että mitä yhtye oikein haluaa olla. Onko se sitten hyvä vai huono asia, mene ja tiedä. Päivän edetessä musiikki äityi yhä rivakammaksi ja Lost Society oli yksi oivista siirtymistä matkalla pääteasemalla odottavaan Slayeriin.

Konkariosasto eli telttalavalla Stam1na ja isolla lavalla Amorphis ja Battle Beast toimittivat varmaotteisesti. Viimeksi mainitun Noora Louhimo piti yleisöä käsissään alusta loppuun ja Amorphisilta en ole tainnut koskaan huonoa keikkaa nähdäkään. Edes sadekuurot tai pienet tekniset ongelmat muun muassa Tomi Joutsenen lavakuuntelun kanssa eivät haitanneet menoa yhtään.

Allekirjoittanut odotti eniten Triptykonia, jonka keikka Jalometallissa 2014 kuuluu näkemieni keikkojen top kymmeneen. Tuolloin säkkipimeässä ja kaatosateessa jyrännyt Tom G Warrior yhtyeineen musersi alleen kaiken. Myönnettäköön, että päivänvalossa keikkansa ei ollut läheskään niin vakuuttava. Triptykon oli muutenkin päivän muuhun tarjontaan nähden ehkä turhankin erilainen, joten suurelle osalle taisi tämä jyrä mennä yli hilseen.

Sillä illan pääesiintyjää suurin osa oli kuitenkin tullut katsomaan. Ja Slayer on aina Slayer. Erityisesti Exodusista lainattu kitaristi Gary Holt vie pisteet kotiin tarttuvalla innokkuudellaan. Mies selvästi nauttii olostaan Tom Arayan ja Kerry Kingin rinnalla.

Festivaalin järjestelyistä ei juuri kritisoitavaa löydy, mitä nyt kaljaa kittaava hevikansa tarvitsisi enemmän bajamajoja ja ureaaleja, varsinkin kun lähes puolet festivaalialueesta oli anniskelualuetta. Ureaalipöntöt tulvivat iloisesti yli jo paljon ennen päivän päättymistä, eli tyhjennyksestä olisi pitänyt huolehtia paremmin.

Mutta muuten jonot pysyivät maltillisina ja yleisö viihtyi.

TEMPLE BALLS