Regina, Eva & Manu | 13.4.2012 Klubi, Tampere

17.4.2012 13:32

Eurooppaa ristiin rastiin reissaileva ja elämästään biisejä tekevä, kuulemma Warnerille sainattu hippifolkduo Eva Louhivuori ja Manu Laudic on ihastuttava ilmestys. Hyvän näköinen ja taitava kaksikko, jonka äänet soivat yhteen kutakuinkin täydellisesti.

Eurooppaa ristiin rastiin reissaileva ja elämästään biisejä tekevä, kuulemma Warnerille sainattu hippifolkduo Eva Louhivuori ja Manu Laudic on ihastuttava ilmestys. Hyvän näköinen ja taitava kaksikko, jonka äänet soivat yhteen kutakuinkin täydellisesti. Akustista kitaraa näppäilevä Manu on sekä äänensä että olemuksensa puolesta kuin José Gonzalesin hieman epävarma pikkuveli. Koskettimien takana hymyilevä Eva valloittaa paitsi hämmentävän taitavalla laulullaan myös aidolla ja sympaattisella olemuksellaan.

Täydellä bändillä biiseistä epäilemättä löytyisi enemmän dynamiikkaa, mutta näin duona tasaisesta materiaalista ei jäänyt Feet In The Wateria lukuun ottamatta kovinkaan paljon mieleen. Kaunista ja herkkää, mutta minkäänlaista eläytymistä tai syvempää vaikuttumista en keikalla kokenut. Harmillisen vaisu kokemus.

Regina on muuttunut neljän albumin mittaisella urallaan yllättävänkin paljon, ja tuo muutos konkretisoituu livenä. Keikalla bändi on edelleen sama kahden Mikon ja Iisan muodostama trio, tosin Mikko Pykäri on vaihtanut instrumenttiaan vuosien aikana ensin kiippareista bassoon ja nykyään kitaraan. Bändin musiikkikin on kulkenut alun naivistisesta elektrosta tummempaan konepopiin ja viimein tuoreimman levyn shoegazing-sävyihin.

Keikka keskittyi uusimpaan albumiin, mutta debyyttiäkin muistettiin Minua ollaan vastassa -kappaleen verran. Vanhemman, kiipparipainotteisemman materiaalin kohdalla korostui Reginan liveongelma: hyvin suuri osa musiikista tulee läppäriltä ja se väkisinkin vaikuttaa kokemukseen. Bändi esiintyy luontevasti, näyttää hyvältä ja Rissasen Mikon liverummutus tuo soundiin eloa, mutta silti on helppoa kuvitella, kuinka suuren lisäjännitteen basisti tai kiipparisti Reginan liveviehätykseen toisi. Samalla lavallekin syntyisi lisää vauhtia ja koska ei oltaisi niin sidottuja taustaohjelmointeihn, biisejä päästäisiin kasvattamaan sekä äänepaineella että kestolla mitaten.

Iisan persoonallisesti naukuva laulu on saanut vuosien mittaan hienoa varmuutta ja se nousee juuri sopivasti esiin tuoreimpien laulujen paikoin meluisaksikin yltyvän kitaran seasta. Selkeästi tasapainoisemmin livenä soikin uusi, kitarapainotteinen materiaali, sillä niissä molempien Mikkojen livesoitto korostui ja keikkaan tuli vahvaa eloa.

Teksti ja kuva: Mikko Meriläinen

Lisää luettavaa