Yari & pitkät synttäribileet

Yari & Pitkät Jäähyväiset | 28.10.2017 | Tampere-talon pieni sali
30.10.2017 08:37

Siinä ei ole mitään yllättävää, että konsertissa kuullaan artistin tunnetuin kappale, mutta erikoista on se, että artisti ei ole koskaan aiemmin kyseistä kappaletta soittanut tai edes treenannut. Yari yllätti siis itsensäkin päättäessään yhtäkkiä soittaa teoksensa, joka on takuulla tavoittanut eniten korvapareja: Särkänniemen tunnarin.

Veto kuvasti iltaa hyvin. Vaikka kyseessä oli varta vasten 60-vuotisjuhlallisuuksiin koottu yhtye ja ohjelmisto, tuntui ilta läpeensä spontaanilta ja arvaamattomalta. Ja sitä myötä merkitykselliseltä myös ja ennen kaikkea artistille itselleen, kuten pitääkin. Jos soolotuotantoon keskittynyt musiikki olikin usein kaukana punkista, oli konsertin asenne heittäytymisessään ja kosiskelemattomuudessaan äärimmäisen punk alusta loppuun.

1970-luvun lopussa Se-yhtyeen keulilla uuden aallon kiinnostavimpaan kärkeen noussut, ja sen jälkeen kunnioitettavan uran sooloartistina ja elokuvasäveltäjänä tehnyt Jari ”Yari” Knuutinen vietti 60-vuotispäiviään kahdessa erikoiskonsertissa: Helsingin Savoyssa ja Tampere-talolla. Viisaimmat hankkiutuivat paikalle molempiin, sillä illat poikkesivat toisistaan niin biisilistan kuin etenkin vierailijoiden puolesta.

Kieltämättä harmitti, että itseltäni jäi näkemättä Helsingin-vieraista etenkin Samuli Putro ja PK Keränen, mutta toisaalta helsinkiläiset jäivät paitsi Jukka Nousiaisen ja Sini Mäenpään psykedeelisellä Suicide-vaihteella minuuttitolkulla yläpilvessä liidelleestä Kadonneet-tulkinnasta. Muita illan erikoisvieraita olivat aavistuksen varovaisesti esiintynyt Mara Balls, joka pääsi tulkitsemaan niin tekstiltään kuin musiikiltaan kiihkeän Yö haaremissa -kappaleen (ennen esittämätön aarre Yarin arkistosta), sekä täydellisesti Yarin kappaleita tulkitsemaan istuva Kumma Heppu Trio, jonka myötä Voin odottaa sai ylleen Pike Kontkasen uljaana soivan viulun.

Ainoa molempia iltoja yhdistänyt vieras oli Litku Klemetti. Hänen ja Yarin yhteiset hetket lavalla säteilivät maagista yhteyttä ja hengenheimolaisuutta, ja mieleen nousi väistämättä aiemmin tänä vuonna koetut Yari & Se Tuntematon Numero -kombon hurmokselliset keikat. Toivottavasti Yarin ja Litkun yhteistyö vielä joskus saisi jatkoa.

Siitä johtuikin illan ainoa harmistus: näitä konsertteja varten kootusta Pitkät Jäähyväiset -bändistä ei säteillyt sama vimma ja omistautuneisuus kuin Litkun poppoosta, eikä soitto ollut samalla lailla yhteen hitsautunut. Mutta jos vertailut unohtaa, oli lavalla nytkin taitava sekä särmikäs ja heittäytyvä bändi: Dile Kolanen (basso), Puka Oinonen (kitara), Tero Kling (rummut) ja Risto Ylihärsilä (koskettimet). Risto jäi harmillisen statistiksi, vaikka tuttuun tyyliinsä kiippareita suurieleisesti runtelikin – häneltä olisi erittäin mielellään kuullut jonkun soolona esitetyn Yari-tulkinnan.

Runsaslukuisesta miehityksestä huolimatta Yari lauluineen oli ansaitusti koko ajan keskiössä, myös vierailijoiden vilpittömissä kehuissa, kiitoksissa ja onnitteluissa. Tuntia aiottua pidemmäksi venynyt konsertti olikin täydellinen kunnianosoitus Yarille, ja ennen kaikkea hänen häpeilemättömän dramaattisille ja romanttisille kappaleilleen. Koska Yari oli koostanut setin täysin oman mielensä mukaan, ja esitti Se-hittien lisäksi paljon soolomateriaaliaan sekä myös uusia kappaleita, välittyi lavalta vahvana säveltäjän rakkaus omiin kappaleisiinsa. Yari esitti jokaisen laulun syvästi heittäytyen.

Se näkyi heti keikan alussa, kun Yari esitti kymmenen laulua soolona flyygelin kanssa. Itse huomasin ajattelevani Elvis Costellon soolokeikkoja – sekä soitossa että laulussa oli samanlaista voimaa ja eläytymistä, samanaikaisesti herkkyyttä ja raakuutta. Toki miehiä yhdistää myös hauskasti jutustelevat välispiikit.

Vaikka keikan toinen puoliaika bändiversioineen ja vieraineen olikin erittäin viihdyttävä, puhutteli kappaleita lennosta vaihdellut ja superherkästä hervottoman hauskaan vaihdellut flyygeliosuus kuitenkin kaikkein vahvimmin. Etenkin kun se päättyi Varjot-mestariteokseen.

Yllätystä riitti keikan loppuun saakka. Bändin kanssa vedettyjen soolokappaleiden ja uusien sävellysten jälkeen (niistä etenkin progehtava Lukitaan meidät sekä hienon melodinen Ehkä ymmärrän saivat odottamaan uutta sooloalbumia, edellinen kun ilmestyi jo 1999) keikka nostettiin loppukiitoon sopivan rujon ja äänekkään Ei asfaltti liiku/Keskellä tietä -kaksikon avulla. Encoressa ilta päätettiin viehättävään kaaokseen, kun Jukka, Litku ja Mara liittyivät spontaanisti mukaan sekoilemaan Juhlat-biisin läpi katarttisen innostuneesti.

Lopuksi hoilattiin vielä koko salin voimin Paljon onnea vaan.

Sydäntä lämmittää huomata, kuinka Yari on tänä vuonna vihdoin saanut ansaitsemaansa uutta nostetta, ja etenkin että se on konkretisoitunut myös keikkamenestyksenä. Kyseessä on kuitenkin poikkeuksellisen näkemyksellinen ja persoonallinen lauluntekijä ja artisti, jonka neljän vuosikymmenen aikana karttuneesta laulukirjasta löytyy paljon tässäkin ajassa ja uusiinkin sukupolviin resonoivaa taidetta.

SETTILISTA:

Yari soolona flyygelin kanssa:
Instrumentaali elokuvasta Elvis kissan jäljillä
Onnen sirpaleita
Särkänniemi-tunnusmusiikki
Maria maria
Isä
Kadun toista puolta
Muurahaiset kiipeää puuhun
Kari Peitsamo
Susanna
Sinä iltana tulivat valaat

Jukka Nousiainen ja Sini Mäenpää:
Kadonneet

VÄLIAIKA

Kumma Heppu Trio:
Voin odottaa
Siltojen alla (Pitkät jäähyväiset -yhtye liittyi mukaan)

Yari & Pitkät jäähyväiset + Litku Klemetti
Kun valot sammuu
Onnellisten tähtien alla

Yari & Pitkät jäähyväiset + Mara Balls
Lokakuun yöt
Yö haaremissa

Yari & Pitkät jäähyväiset:
Lukitaan meidät
Alle kahdeksantoista
Jos avaan silmät
Pian oot kotona
Ehkä ymmärrän
Ei asfaltti liiku
Keskellä tietä

ENCORE:
Yari & Pitkät jäähyväiset + Jukka Nousiainen, Litku Klemetti ja Mara Balls
Juhlat

Lisää luettavaa