Kolumni: Ken on Beatleista kaunehin?

"Jokainen kuuntelukerta on vähentänyt sitä levyjen määrää, jota The Beatlesilta rakastan", tunnustaa Arttu Tolonen kolumnissaan.

”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia”, tiesi Einstein.

Lähteminen mukaan projektiin, jossa kuunneltiin ja arvioitiin The Beatlesin koko levytetty tuotanto, jotta saatiin vihdoin tuotettua se ainoa oikea paremmuusjärjestys, oli hullua. Toimittaja ja excel-fanaatikko Antti Lähteen kaveripiirissään masinoiman The Beatles -maratonin suoritti alusta loppuun lisäkseni 125 urhoollista.

The Beatlesin kohdalla vähenevän tuoton laki on jyllännyt jo vuosia, ja jokainen kuuntelukerta on vähentänyt sitä levyjen määrää, jota bändiltä rakastan.

Nyt on jäljellä enää Revolver. Ja irtobiisejä.

Lisäksi opin inhoamaan bändin uran alkuvuosia – varsinkin sitä loputonta cover-versioiden suota, jossa rämpiminen tuntui useana arkiaamuna toivottomalta.

Suurin muutos on kyllä siinä, kuka on kirjoissani suurin Beatle. Tai siinä, että kirjoissani ylipäänsä on suurin Beatle. Koska suhteeni bändiin on ollut korkeintaan kohteliaan kiinnostunut, en ole moista jaksanut miettiä.

Nyt, kuunneltuani 211 The Beatlesin kappaletta tiedän, että se on Ringo Starr.

”Ringon kerronnallinen ote rumpuihin saattaa nostaa bändin nerouden tasolle”

Ringo pelastaa bändin lukemattomia kertoja sen huonoimpina hetkinä. Ringon komppaaminen on usein se piristävä yllätysmomentti, kun kaikki muu sujuu ennustettavimmalla mahdollisella tavalla. The Beatlesin lilluessa keskinkertaisuuden pissanlämpöisessä lätäkössä, Ringon kerronnallinen ote rumpuihin saattaa nostaa bändin nerouden tasolle. Ringon soitto on alusta lähtien persoonallisempi tulkinta siitä, mitä pojat kuulivat amerikkalaisilla levyillä, kuin muiden bändin jäsenten omilla soittimillaan tuottamat, ajoittain uuvuttavat pastissit. Tosin niitä covereita ei kyllä edes Ringo onnistunut pelastamaan.

Ringo muutti tulevien sukupolvien suhtautumista rumpujen potentiaaleihin enemmän kuin George Harrison kitaran, John Lennon kiukuttelun tai Paul McCartney basson vastaaviin.

Mikä biisi voitti, kysytte? No, se oli Strawberry Fields Forever.

Arttu Tolonen
Kolumni julkaistu alun perin Soundissa 8/2016