Rituaalit ovat tärkeitä. Musadiggarien parissa niitä riittää: levykauppakierrokset, toistuvat listaukset, eri bändien keskinäisestä paremmuudesta väittely, musavisat…
Radion tullessa puheeksi käynnistyy yksi musaolmien rakkaimpia rituaaleja: kaupallisten radioiden soittolistoista valittaminen ja siihen liittyvä monitahoinen, sosiaalinen tanssi.
Itsestään selvä lähtöoletus on tietysti, että soittolistat ovat objektiivisesti väärin ja niiden pointti on saada ihmiset kuuntelemaan musiikkia, josta eivät oikeasti tykkää – musiikkia, jota tekevät ihmiset dollarinkuvat silmistä, eivät rakkaudesta lajiin, kuten kaltaiseni marginaalin marginaalissa rämpivät taiteilijat. Jos soittolistoja ei olisi, taviksetkin heräisivät kuuntelemaan sambialaista rockia 70-luvulta ja libanonilaista freejazzia. Tai bluesia.
”Kuvittelemme, että meidänlaisiamme on enemmän kuin onkaan.”
Jos joku perustaisi radioaseman, jossa soitettaisiin diggarin rakastamaa musiikkia, se parantaisi maailmaa. Ja teorian mukaan toisia diggareita, joita radion ohjelmapolitiikka miellyttää, on tarpeeksi, jotta saaduilla mainostuloilla pystytään pyörittämään radioasemaa ja jopa tekemään voittoa.
Kuvittelemme, että meidänlaisiamme on enemmän kuin onkaan. Oma subjektiivinen esteettinen kokemus skaalataan objektiiviseksi kuvaksi vallitsevasta totuudesta. Totuus on, että suurin osa ihmisistä pitää musiikkia jonkinlaisena tapettina – heitä kiinnostavat lähinnä tutut biisit.
Me olemme pieni vähemmistö, eikä meitä ole Suomen kokoisessa maassa tarpeeksi. Suuremmillakin markkinoilla, kuten Yhdysvalloissa, soittolistattomat radiot toimivat usein yleisöltä kerätyillä lahjoituksilla tai yliopistojen suojissa. Tämä yli 300 miljoonan ihmisen markkinoilla.
Ongelman muodostaa myös se, että loppupeleissä yksikään dj ei voi päihittää musiikkitietoudessa musaolmien alfaurosta. Siksi jokaiselle diggarille pitäisi olla oma asema.
Tämä ei varmaankaan liity mitenkään mihinkään, mutta jos haet Googlesta termillä ”musaolmi”, hakukone tarjoaa tulokset termille ”Mussolini”. Keskustelkaa.
Arttu Tolonen
Kolumni julkaistu alun perin Soundissa 2/2017
Jos ja kun aihe kiinnostaa, niin suosittelemme lukemaan musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilän pitkän haastattelun Soundista sekä muusikko/tuottaja/a&r Riku Mattilan erinomaisesti nykyistä radiokenttää avaavan ja analysoivan kirjoituksen Elvis ry:n sivuilta.