Kolumni: Turpa kiinni ja viihdytä!

Sosiaalisessa mediassa on tullut tavaksi kehottaa poliittisesti aktiivisia muusikoita pitämään suunsa kiinni. Ajattelutapa on käsittämätön.

Please stick to music, kirjoitti eräs Facebook-käyttäjä muutama päivä sitten Rolling Stone -lehden verkkouutisen kommenttikenttään. Uutisessa kerrottiin, kuinka Bruce Springsteen osoitti tukea Women’s March -mielenilmaukseen osallistuneille ja kuvaili heitä ”uudeksi amerikkalaiseksi vastarintaliikkeeksi”.

Keskity sinä soittamiseen ja jätä politiikka muille, oli siis Yhdysvaltain nykyhallintoa tukevan kommentoijan viesti Springsteenille. Ja nyt puhutaan artistista, joka on arvostellut pitkällä urallaan Vietnamin sotaa ja sotaveteraanien kohtelua Born in the USA -hitissään (1984), vuoden 2008 pankkikriisiä Death of My Hometown -kappaleessa (2012) sekä poliisiväkivaltaa American Skin (41 Shots) -biisissä (2001). Muun muassa.

Kyllähän sosiaaliseen mediaan viestejä mahtuu, eikä yksi turhan kevyin perustein enteriä painanut kaveri vielä ylitä uutiskynnystä. Mutta kun ”suu kiinni ja viihdytä” -argumentista on pikkuhiljaa tullut säännönmukainen vastaus kaikkien artistien yhteiskunnallisia aiheita käsitteleviin haastatteluihin, alkaa mieli täyttyä ihmetyksestä. Mitä täällä tapahtuu?

Yhdysvaltain uudet tuulet ovat saaneet Springsteenin lisäksi muun muassa Tom Morellon, Madonnan, Adelen, Lily Allenin, Josh Hommen, Kirk Hammettin ja Avenged Sevenfoldin Zacky Vengeancen kommentoimaan medialle Amerikan uutta hallintoa. Joka kerta näyttää kommenttipalstan kärkisijoille kohoavan parinsadan tykkäyksen voimin kehotus pitää naama ummessa. Tämä sääntö pätee erityisesti raskaaseen rockiin keskittyvien medioiden Facebook-sivuilla.

Trendi tuntuu sekä käsittämättömältä että loukkaavalta.

Hippiliikkeen, punk-aikakauden, hiphopin ja kaikkien muiden maailmaa ravistelleiden liikehdintöjen jälkeen tuntuu absurdilta, että 2010-luvun nuoret aikuiset kehottavat artisteja pistämään suun säppiin.

Jos rockmusiikista halutaan löytää aikakausi, jolloin tähtiartistit ovat jättäneet poliittiset kannanotot sikseen ja keskittyneet yleisön huudattamiseen, pitää mennä 1950-luvulle saakka – ja silloinkin mielipiteet lähinnä piilotettiin rivien väleihin.

1960-luvulla sitten kuvioihin saapui muuan herra nimeltä Bob Dylan, joka otti hanakasti kantaa kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Eivätkä rockmuusikot ole sen koommin suutaan sulkeneet.

Hippiliikkeen, punk-aikakauden, hiphopin ja kaikkien muiden maailmaa ravistelleiden liikehdintöjen jälkeen tuntuu absurdilta, että 2010-luvun nuoret aikuiset kehottavat artisteja pistämään suun säppiin. Loukkaavalta se tuntuu siksi, että hiljentämisen voi nähdä muusikoiden arvon väheksymisenä – kuin artistit olisivat vain eläviä soittolistoja, jotka voi painaa päälle ja pois sitä mukaa kuin tarvitsee viihdykettä elämään.

Hiljentämistoiveet kalskahtavat siksikin ikäviltä, että ne tuovat mieleen aivan erilaiset yhteiskunnat kuin vapaat länsimaat. Paljon vakavampaa vaientamista nähdään vaikkapa Kiinassa, Turkissa ja Venäjällä – sekä niissä Lähi-Idän maissa, joiden kulttuuria Trumpin kannattajat sanovat vastustavansa.

Hiljenemiskehotuksiin törmää Suomessakin, tosin ei aivan yhtä räikeästi kuin ulkomaisten medioiden kommenttikentissä. Tämä johtuu tietysti siitä, ettei esimerkiksi Trump-kysymys koske suomalaisia yhtä läheisesti kuin yhdysvaltalaisia – ja siitä, että suomalaiset pop-artistit ovat käyneet varovaisiksi kannanotoissaan.

Varovaisuuden saisi heittää romukoppaan, sillä nyt tarvitaan julkista keskustelua enemmän kuin vuosikymmeniin. Brexit ja Trumpin voitto nytkäyttivät maailmaa uuteen suuntaan, ja tänä vuonna saatetaan nähdä Hollannin, Ranskan ja Saksan vaalien myötä vielä monta muutosta lisää.

Vuoden 2020 Eurooppa saattaa näyttää todella erilaiselta vuosikymmenen takaiseen verrattuna. On tärkeää, että uusien tuulien uhkakuvista, syistä ja mahdollisuuksista puhutaan.

Siispä kun seuraavan kerran Bruce Springsteen tai Paleface kommentoi maailman menoa – tai vaihtoehtoisesti vaikkapa Trumpin kelkkaan hypännyt Kid Rock tai Mamban Tero Vaara – älä riennä sanomaan, että pistä se turpasi kiinni. Sano mieluummin, että ok, noinkin voi ajatella.

Haasta, kyseenalaista, komppaa tai kritisoi, mutta älä käske vaikenemaan.