Kommentti: Miksi Rovio unohti suomalaiset artistit Angry Birds -soundtrackilta?

6.5.2016 11:15

13. toukokuuta ensi-iltaan tulevasta Angry Birds -elokuvasta saatiin uutta tietoa. Warner Music tiedotti juuri elokuvan soundtrackin sisällöstä, ja tämän maamme historian kalleimman tuotannon kappalelistaa katsoessa pistää silmään ilmeinen puute: kotimaiset artistit loistavat poissaolollaan.

Soundtrackilla on kappaleita muun muassa Imagine Dragonsilta, Charli XCX:ltä, norjalaiselta Matomalta sekä yhdysvaltalaisilta Demi Lovatolta ja Steve Aiokilta. Mukana on myös nettimeemiksi muuttunut Rick Astleyn kasarihitti Never Gonna Give You Up ja rock-puolelta Scorpionsin (!) Rock You Like a Hurricane .

Harmin paikka. Tämä olisi ollut Roviolle tuhannen taalan paikka toimia kotimaisen populaarimusiikin mesenaattina ja nostaa joku suomalainen kyky parrasvaloihin.

Tietenkin Roviolla on valtavat paineet saada pelipuolella hiipunut Angry Birds menestymään elokuvana – koko yhtiön tulevaisuus saattaa riippua animaation tuloksesta. Niinpä myös soundtrackin sisältö on pohdittu millintarkasti kohdeyleisön makuun sopivaksi, eikä riskejä haluta ottaa.

On silti helppo kuvitella, millainen onnenpotku olisi ollut esimerkiksi Jori Sjöroosin luotsaamalle Rooxxille, Domino Recordsin suojissa kansainvälistä uraa tekevälle Jaakko Eino Kaleville tai Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan muodostamalle Sin Cos Tanille, mikäli he olisivat saaneet mahdollisuuden saavuttaa miljoonia korvapareja näin suuressa produktiossa. Olihan se Pharrellin Happykin alun perin Itse ilkimys 2:sta tuttu biisi.

Ja olisipa Roviotakin saattanut pieni goodwillin osoittaminen hyödyttää, etenkin kun Supercell on kohonnut nopeasti Suomen epäviralliseksi hyvän tahdon lähettilääksi veronmaksuintoineen.

Lisää luettavaa