Lars Leevi
Olemme keikalla Kuopion Henry’s Pubissa. Huomaan edessä tytön, jolla on voimakkaat meikit kuin Siouxiella, mustat kuteet ja koppalakki. Varsinainen punkunelma. Liikkeellä yksin, ei kavereita.
Jospa tämä kaikki on bluffia, minua on vedätetty… Mutta kukaan ei naura.
Keikan jälkeen nappaan hänet ennen kuin jengi ehtii häipyä. Lähtee hotelliin, ei mitään ongelmaa. Mutta hotellissa paljastuu ihan toinen totuus. Hän on lestadiolaisperheen tytär, lukion viimeisellä luokalla ja eka kertaa ulkona kapakassa.
– Eihän lestadiolaiset päästä pentujaan kapakkaan, sanon.
– Mä pääsin erikoisluvalla.
– Entä nää meikit ja kledjut?
– Mun äiti on hermona, mun pitäis olla jo kotona. Saanko mä soittaa sille?
Hän soittaa huoneen puhelimesta, kertoo olevansa Kauko Röyhkän hotellihuoneessa. Joo, sen. Ei se ole saatananpalvontaa, vaan enemmänkin luontouskonto. Äiti käskee hänen tulle välittömästi kotiin.
– Ei, en tuu vielä.
Juttelemme jotain, en muista mitä. Kuuntelemme musiikkia. Hän ei keskity, tilanne kotona huolestuttaa häntä.
– Saanko taas soittaa?
Hän soittaa kotiin. Äiti on viety sairaalaan, sydänkohtaus, kertoo isä. Nyt olis parasta tulla kotiin.
– Ei, en tuu.
Tyttö on erittäin hermostunut, ei tiedä istuisiko vai seisoisiko.
– Miksei sun isäs ollut sairaalassa? kysyn.
– Äidillä on huono sydän. Kuoleekohan se?
– Pitäiskö sun mennä kattoon sitä.
– Saanko mä taas soittaa. Kuopion yliopistolliseen sairaalaan…
Tyttö soittaa. Onko teille tuotu potilas se ja se. Ei ole. Tyttö soittaa toiseenkin sairaalaan. On tuotu. Mikä hänen tilansa on? Kuka kysyy? Hänen tyttärensä. Emme voi kertoa.
– Nyt se kuolee.
– Kyllä ne sairaalassa osaa hoitaa sitä, sanon.
– Se on mun syy jos se kuolee.
– En mä tiedä, joskushan lapset lähtee pesästä…
– Tää kaikki johtuu siitä, että mä näin unen, jossa mä menetin neitsyyteni A.W.Yrjänälle, Ismo Alangolle tai sulle.
– No kenelle sä sen menetit?
– En mä tiedä, se jäi auki. Mä en soita enää.
– Ehkä sun pitäis mennä sinne sairaalaan.
– En mä mene.
Roudari on jossain vaiheessa tullut huoneeseen. Hän on jo nukkumassa. Mekin vähennämme vaatteita ja menemme peiton alle. Olipa järkyttävä yö, ajattelen. Yhtäkkiä tyttö alkaa kiemurrella ja puristaa alapäätään reittäni vasten. Suutelemme. Riisun häneltä märät pikkuhousut. Sydän hakaa kuin moukari, mutta hän rakastelee kuin nainen. Onko tämä todellakin hänen eka kertansa? Ei tule vertakaan. Jospa tämä kaikki on bluffia, minua on vedätetty… Mutta kukaan ei naura. Eikä sydämenjyskytystä voi teeskennellä.
– Miten mun nyt käy? hän sanoo, kun lopetamme.
En saa koskaan tietää. Häntä ei ole sen koomin näkynyt.
Teksti: Kauko Röyhkä
Uusi Kauko Röyhkä (epävirallinen) -tarina joka tiistai Soundi.fi:ssä. Edelliset jutut löydät täältä.