Sateisena iltana
Vaikka olen ikäni ollut miesporukoissa eli bändeissä, niin olen loppujen lopuksi ollut aika vähän tekemisissä miesten kanssa. En tunne henkistä yhteyttä. Saunovat ja keskenään painivat jätkäjengit eivät ole minun juttuni. Ehkä se johtuu siitä, että olen naisten kasvattama, en tiedä.
Roudari on ollut usein samassa hotellihuoneessa kanssani. Hän on nähnyt mitä siellä tapahtuu. Mutta emme ole silti kovin läheisiä. Joskus toki juttelemme. Pidän hänestä ihmisenä. Mutta siitäkään huolimatta hän ei ole se, jolle soittaisin sateisena yönä, kun kaikki on mennyt päin seinää ja tekisi mieli tappaa itseni.
Joskus roudarillakin on nainen hotellihuoneessa. Kerran meillä molemmilla oli. Minun tyttöni oli juuri hoitelemassa minua käsipelillä, kun naapurisängystä alkoi kuulua omituista puhetta.
– Mä voisin rakastaa sua, roudari sanoi tytölleen. – Voitaisko me tavata joskus? Siis muullakin tavalla kuin näin. Onks sulla ketään? Ootsä jonkun kans? Mulla on tyttöystävä, mutta en mä tiedä… Se juo aika paljon. Voiko sellaisen kans tehdä lapsia?
”Voiko miehen arvostelukyky pettää noin paljon?”
Tiesin hänen tyttöystävänsä. Olin luullut, että heillä menee hyvin. Minusta roudarin tyttöystävä oli paljon enemmän vaimotyyppiä kuin tuo suttura, jonka hän oli poiminut mukaansa keikalta. Voiko miehen arvostelukyky pettää noin paljon? Joiko hänen tyttöystävänsä? En ollut koskaan nähnyt häntä kännissä. Mutta mistä sitä koskaan tietää.
Roudari kohotti päätään. Minä ja tyttöni jähmetyimme, annoimme hänen luulla, että nukumme.
– Tää bändi on ihan sairas. Mä tuun hulluksi, roudari jatkoi. – Tykkään musiikista, joo, mutta kaikki muu… Mä ehkä lopetan nää hommat. Olen pyrkinyt puutarhakouluun…
Siinä vaiheessa tyttöni ei enää voinut pidätellä haukotustaan. Minuakin alkoi nukuttaa.
Muutama viikko myöhemmin olin Tampereella pitämässä jotain kirjallisuushevonpaskaesitelmää. Ulkona satoi ja tuuli, paikalla oli kourallinen porukkaa. Huomasin roudarin naisen yleisön joukossa. Siis sen, jolle hän oli tehnyt tunnustuksiaan hotellihuoneessa.
– Joo, se teidän roudari on pari kertaa soittanut mulle, tyttö kertoi. – Mutta en mä tiedä…
Otimme pari kaljaa Teerenpelissä. Sade ropisi ikkunaan, autojen valokeilat menivät muusiksi. Onneksi hotelli oli heti kadun toisella puolella. Tyttö riisui kaiken muun paitsi pikkuhousut. Roudarin takia en tehnyt mitään. Tyttö makasi vieressä ja nyppi nänniäni, vaikutti vähän surumieliseltä.
Mutta hän ei tehnyt tunnustuksia. Hän ei ollut sitä tyyppiä.
Hänelle voisin joskus soittaakin. Sateisena iltana.
Teksti: Kauko Röyhkä
Sarja päättyy. Kaikki 16 julkaistua Kauko Röyhkä (epävirallinen) -kirjoitusta löydät täältä.