Liimatan aikamatka, osa 6/11:
Punk tuli Tampereelta
Musa-lehden numerossa 5/74 ”tiettävästi ensimmäisen kerran Suomessa käytettiin sanaa PUNK-ROCK” (Waldemar Wallenius: Punk – rokkishokki, Soundi-kirja 2, 1978). Juttu esitteli tamperelaisyhtyeen nimeltä Virtanen. ”Systeemin lamauttava kuristus” oli saanut Pertti Veltto Virtasen kirjoittamaan uudentyyppisiä rajuja kappaleita. ”Ehkä Suomen ensimmäinen todellinen ’punk rock’ -bändi. Siinäpä vasta vaikea uusi termi, mutta ajatelkaa jotain sellaista kuin Troggs, Kinks tai Who joskus kauan sitten.”
Kun nuorelle ilmiölle etsitään edustajia, leimasin lyö myös ohi.
Samaan aikaan myös Lahdessa tapahtui. ”Meillä on niin vaikeata kotona”, puolivitsaili Soundissa 8/76 värikäs ryhmä, jonka levyjen groteskit kollaasikannet olivat selvästi velkaa varhaiselle Mothers Of Inventionille. Ja kuten Mothers, Sleepy Sleepers oli kyyninen, ei vihainen. Niiden energia ei ollut ”nuorta”. Järkyttäminen oli konsepti, ei innokkuuden sivuhöyryä.
Soundin kannessa 9/76 luki ”Punk Rock” – varsinainen ilmiö- juttu lehdestä tosin puuttui, sellaisen virkaa toimitti arvosteluaukeama, jossa punk-otsikon alle viskattiin Ramonesin, Flamin’ Grooviesin, The Runawaysin ja The Modern Loversin albumit. Kun nuorelle ilmiölle etsitään edustajia, leimasin lyö myös ohi.
Oliko Sleepy Sleepers punkia? Oliko se ”huuhaa-rokkia”? Wallenius listasi Soundissa 1/77, mitä punk ei ainakaan ole: kallista, hienostelevaa, tyytyväistä, vakiintunutta ja systeemin ympyröihin kietoutunutta. ”Suomessahan ei moista ilmiötä ole, jollei nyt olla hyvin hölläkätisiä ja lasketa (Kontra)Virtasta mukaan.”
Numeroon 11–12/76 Wallenius oli haastatellut Moog Konttista, joka oli irtautunut Virtasesta ja pannut pystyyn Kontravirtasen. Suunnitelmissa oli ep, ”joka on punk-rockin myötä kokenut uuden tulemisen”. Ja näin kävi, neljän biisin pikkukiekosta tuli punkin keskeinen julkaisumuoto. Punkiksi ei Kontravirtanen tunnustautunut vaan ilmoitti työmaansa olevan ”raju 60-luku ja sen osittain jo unohtunut sävelaarteisto”.
”Monethan sitä puhuvat aika tosissaankin, että 70-luvun rokki on aika kuollutta, nikeltynyt tekniseen näperrykseen”, Wallenius miettii Kontravirtas-haastattelussa. Jopa progefanit alkoivat kyllästyä, bändeiltä mureni markkinat. Toiset lopettivat, mutta Rekku Rechardt ja Heikki Silvennoinen liittyivät rohkeasti Veltto Virtasen Heru-yhtyeeseen, joka pääsi Soundin kanteen 11/78. Veltto katsoi olevansa punkin sijaan ”uusi aalto, joka huutaa: ’LAND HO!’” – se termi oli jo käytössä.
Numerossa 1/77 Sex Pistolsin nähnyt Tapio Korjus luonnehti sitä ”täysin paskabändiksi”. Kuvituksena on Eddie & The Hot Rods, koska ”Seksipyssyistä ei ole vielä Suomessa saatavilla valokuvia”. Tilanne muuttui äkkiä ja Sex Pistols oli Soundin kannessa 8/77.
Veltto Virtanen, Moog Konttinen ja Sakke Däddändää Järvinen olivat lähempänä New Yorkin muinaista intellektuellimöykkää – johon lasken Lou Reedin ja Yoko Onon – kuin lontoolaista työttömyyspunkia. Suomipunkin lähtöpiste on niiden päissä, jotka olivat kyllin lukeneita ja estyneitä suhtautuakseen irrotteluun filosofisesti.
Teksti: Tommi Liimatta
Julkaistu alun perin Soundissa 6-7/2015