Oulusta maailmankartalle tähtäävän Ivory Woodsin debyytti on kuin musiikillinen Rorschach-testi, joka vie kuuntelijaa assosiaatiosta toiseen. Levyn kolmas raita Northern Soul voisi hyvinkin olla Oasisin käsialaa, singlenä julkaistu Ever Rising taas sopisi jo sellaisenaan Mumford & Sonsin settilistaan. Vaikea kuvitella kyseessä olevan puhdas sattuma. Mielikuvaa esikuvien astetta tarkemmasta kuuntelusta ei myöskään hälvennä kitaristi-laulaja Jussi Alamikkelän kummallisen vahvasti omaksuma työväenluokan brittiaksentti, joka teennäisyydessään herättää välittömän vastareaktion.
Näihin seikkoihin ei sovi kuitenkaan liiaksi tarrautua. Sivuprojektina alkanut Ivory Woods on nimittäin onnistunut tekemään levyn, joka kuulostaa yllättävän hiotulta – levytyssopimuksen puutteesta huolimatta. Etenkin tuotantojälki on poikkeuksellisen laadukasta.
Kokonaisuuden typistäminen yksittäiseksi arvosanaksi ei Ivory Woodsin kohdalla ole täysin reilua. Levy on heikoimmillaan turhauttavan tylsä, parhaimmillaan taas taianomainen. Havaintokappaleeksi suosittelen Astronaut-raitaa, jossa neljän minuutin aikavälille tiivistyvät molemmat edellä mainitut ominaisuudet.