ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE: Pisara ja lammas 2

ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE
Pisara ja lammas 2
Diu Dau

Tietyssä mielessä Absoluuttinen Nollapiste palasi juurilleen Pisara ja lammas -rock-oopperallaan. Yhtye on aina sivunnut sävyissään 1970-lukulaista progressiivista ilmaisua, mutta välillä punainen lanka hukkui turhan suoraviivaiseen survomiseen. Pisara ja lammas vaikuttaa kaikilta osiltaan hyödyntävän täysipainoisesti kokoonpanon kokeellisia ambitioita.

Vuonna 2012 ilmestynyt kokonaisuuden ensimmäinen osa käynnisti absurdin tarinan, jossa kosminen virus uhkaa ihmiskuntaa. Nyt kertomus kohtaa huipentumansa sopivan suureellisissa puitteissa. Tommi Liimattan rustaamassa eepoksessa väreilee jopa messiaanisia virtauksia.

Teos yhdistää mestarillisesti kerronnan ja musiikin. Siinä missä esimerkiksi Frank Zappan epätasainen sävelnäytelmä Thing-Fish (1984) ajautui latteisiin ja tylsiin ratkaisuihin, Pisara ja lammas pitää jännitteensä erehtymättömällä dynamiikalla.

Liimatan rikas kuvakieli on tällä kertaa helpommin lähestyttävää kuin monilla Absoluuttisen Nollapisteen aiemmilla pitkäsoitoilla. Nyrjähtäneitä ilmaisuja toki pulpahtelee sinne tänne tyyliin ”pensas hervahtaa ja maito piimii kannuun”, joten bändin vanhan liiton fanit voivat myhäillä tyytyväisyydestä.

Rock-oopperan roolijako kuulostaa erittäin onnistuneelta. Tarinan naishahmoa tulkitseva Paula Vesala heläyttää osuutensa virkistävällä pirteydellä, eikä Olavi Uusivirta horju paimenen kuosissa. Ohjakset ovat Tommi Liimatalla, jonka kertojalaulu kuljettaa juonta suoraselkäiseen tyyliin. Albumi liikkuu vaivattoman oloisesti kunnianhimoisen laulelman ja progressiivisen rockin välimaastossa. Absoluuttisen Nollapisteen groovailussa voi havaita ripauksen kasarisyntikkapoppia, mutta muuten sointi kuulostaa retrommalta.

Aki Lääkkölän sekä Aake Otsalan masinoimat kosketinsoitinkarkelot nyrhivät useimmiten tehonsa viehättävän ekonomisista virnistyksistä. Hammond-urkuosuudet purkautuvat eetteriin todella tyylikkäästi.


Absoluuttisen Nollapisteen laulaja, lyyrikko ja säveltäjä Tommi Liimatta, haluatko syvemmin analysoida Pisara ja lammas -rock-oopperan huipentuman sanomaa?

− Sanoman avaaminen on ennenaikaista nyt kun levy on kuulijoille vielä uusi. Tiesin, että tarinassa on tietyt mutkansa ja siksi kirjoitin sen selkeästi. Käytin niin tarkkoja sanoja kuin suinkin, jotta asia välittyisi tarkoittamassani sävyssä mahdollisimman monelle. Vältin tietoisesti takautumia ja niinpä juttu juokseekin koko ajan eteenpäin.

Mikä itsellesi on teoksen kohokohta?

− Joka biisissä on omia suosikkikohtia ja pisimmissä biiseissä niitä on eniten. Levyllä on hetkiä, jotka tuntuvat onnistuneimmilta koko tuotannossamme. Poimittakoon tähän yhdeksänminuuttisen Tavernan ”Piti sitten kuulla tämäkin” -osa, jonka laulaa Nainen (Paula Vesala).

Kuinka levyn äänittäminen erosi kokonaisuuden ensimmäisen osan tekemisestä?

− Kokonaisuus oli neljän vuoden prosessi, jossa sessiot sulautuivat toisiinsa. Ykkösen valmistuessa oli suuri osa kakkosen biiseistä jo kirjoitettu ja demotettu, vähän äänitettykin. Tarinan jakaminen kahtia antoi meille harkinta-aikaa. Saatoimme kohentaa kakkosessa niitä asioita jotka ykkösessä mielestämme jäivät vajaiksi.

− Esitin kysymyksen myös Aakelle, joka vastaa levykaksikon äänisuunnittelusta ja tuotannosta: ”Ensimmäistä osaa tehdessä luodaan uutta teosta, joten pelikenttä on hyvin vapaa. Jatko-osassa on otettava huomioon se ensimmäinen ja suhteutettava tuotanto siihen. Lisäksi pääsee liittämään irtolangat yhteen.”

Millaisiin seikkailuihin Absoluuttinen Nollapiste suuntaa seuraavaksi? Onko mahdollisesti luvassa lisää mammuttiteoksia?

− Emme ole viiteen vuoteen julkaisseet irrallisten itsenäisten biisien albumia. Sellaisia alkaa olla jo aika varasto. Myös eräs teemalevyaihe on ollut suunnitteilla kesästä 2006 asti. Eiköhän sekin materialisoidu ennen vuotta 2021.