Aikamme epätoivon tulkit – Kokeellinen tuotanto pelastaa Depeche Moden Spiritin

Arvio julkaistu Soundissa 4/2017.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Arvio

Depeche Mode
Spirit
Columbia

Kelvottomat presidentit ja hallitukset triggeröivät usein väkevää musiikkia (tosin ei juurikaan Suomessa), ja Martin L. Gore (enimmäkseen Dave Gahanin suulla) tuntuukin olevan suorastaan vihainen. Spirit huokuu syvää pettymystä, joka kohdistuu yhtä lailla itsekkäisiin päättäjiin kuin meihin laiskoihin apinoihinkin, jotka emme saa vallankumousta aikaan.

Gahan kuulostaa pohjattoman epätoivoiselta kysyessään Poorman-kappaleessa retorisesti ”When will it trickle down?” Puhumattakaan siitä, kun (Goren laulamassa) Eternalissa vannotaan suojeltavan pikkuistaan vielä silloinkin, kun säteily laskeutuu yllemme.

Musiikki tukee tekstien synkkyyttä yksissä tuumin, vaikka valitettavasti albumi on etenkin melodioiltaan harmillisen köyhä. On toki mahdollista, että Gore on halunnut näin keskittää huomion sanoituksiin ja tunnelmaan, mutta pahoin pelkään, että hän ei ole vain kyennyt parempaan. Etenkin kun ne pari iskevämpää sävellystä (So Much Love, Where’s The Revolution) ovat levyn heikoimpia.

Onneksi James Fordin erittäin sävykäs ja sopivasti kokeellinenkin tuotanto nostaa levyn päänmitan Sounds Of The Universen (2009) kaltaisen pohjanoteerauksen edelle.

Ensikuunteluilla tasapaksulta ja ponnettomalta vaikuttanut albumi osoittautuu onnistuneimmaksi nimenomaan rauhallisten ja sävellyksellisesti vähäeleisimpien, mutta tunnelmaltaan jännitteisten raitojen kohdalla.

Lisää luettavaa