Aina tavattoman tyylitajuinen – Egotrippi sai kympin täyteen

Arvio julkaistu Soundissa 9/2017.
Kirjoittanut: Eero Tarmo.

Arvio

Egotrippi
10
Warner

Vuonna 1993 sittemmin lukuisilla ikivihreillä ja mukavilla listasijoituksilla kyllästetyn taipaleensa aloittanut Egotrippi on ehtinyt uransa kymmenenteen, 10 kappaletta sisältävään pitkäsoittoonsa, jonka nimi on 10. ”Sitä samaaks tää nyt on?”

On huojentavaa havaita, että yhä vuonna 2017 Egot kuulostavat ennen kaikkea omalta sensitiivis-orgaaniselta itseltään. Vieläkö mut voi pelastaa? polkaisee Kympin käyntiin maailmoja syleilevin elkein, mutta imelyyden ojat kaartaen. Toisena Hei sinä pölläyttää haituvat vasta valetun asfaltin pinnalta tavalla, joka saa ikävöimään kesiä edeltäneitä kesiä, jolloin huolista suurimpana näyttäytyi vääjäämättömästi pitkin kämmensyrjää lainehtiva ohrapirtelö.

Enin osa käsillä olevasta kappalemateriaalista on totutusti kitaristi-laulaja Knipin ja laulaja-kosketinmaestro Mikki Kausteen säveltämiä ja sanoittamia, mutta krediiteissä viuhuvat myös Kurjen, Pajulan, Levannon ja Haapaniemen kaltaiset nimet. Kadonnutta kauneutta -raidan lyriikoista vastaa yhdessä Knipin kanssa Tuure Kilpeläinen.

Omassa, arvoaan alati kasvattaneessa kehyksessään Knipi, Kauste ja kumppanit ovat jo viimeistään vuosituhannen alkumetreiltä asti onnistuneet olemaan samanaikaisesti sekä ajassa kiinni että siitä irti.

Kadonnutta kauneutta voisi hyvin olla myös koko kiekon otsikko. Egotrippi on siitä epelimäinen retkue, että siitä on hyvin vaikeaa keksimälläkään keksiä mitään kovin negatiivista – ellei ongelmallisena halua nähdä negatiivisen löytämisen vaikeutta itsessään. Tämän orkesterin se jokin kumpuaa paitsi ryhmässä vaikuttavien yksilöiden musiikintekijyydellisestä harjaantuneisuudesta, myös – ja ennen muuta – vahvojen, toisiaan täydentävien ja kunnioittavien persoonien saumattomasta yhteistyöstä. Yhteistyöstä, jonka hedelmät ojennetaan aina viiteryhmien sijaan juuri Sinulle.

Omassa, arvoaan alati kasvattaneessa kehyksessään Knipi, Kauste ja kumppanit ovat jo viimeistään vuosituhannen alkumetreiltä asti onnistuneet olemaan samanaikaisesti sekä ajassa kiinni että siitä irti. Tavattoman tyylitajuisina, mutta turvallisen etäällä liian akateemisen sointivärin sieluja syövästä perkeleestä.

Päätösraita Mitä siitä jos rahat ei riitä ratifioi hommeleiden keskeisimmän ytimen jo nimellään.

Lisää luettavaa