Ajatonta suurkaupunkisoundia – Big Wave Ridersin kiintoisa paluu

Big Wave Riders
Endless Summer
Soliti

Helsinkiläinen Big Wave Riders sai reilut viisi vuotta sitten niin sanotun lentävän lähdön uralleen. Kaikuisat kitarat, tanssittavat rytmit ja tarttuvat kertosäkeet olivat tuohon aikaan hyvinkin muodikkaita, ja kun ryhmällä oli tarjota ensimmäisinä netissä julkaistuina biiseinään Big Soundin ja Skate Or Dien kaltaisia helmiä, ainakin musablogisuosio oli taattu. Vuonna 2012 ilmestynyt ensilevy Life Less Ordinary ei kuitenkaan aivan lunastanut korkeiksi kasvaneita odotuksia.

Vuonna 2016 kitaravetoinen indie ei ole yhtä suuressa huudossa kuin vuosikymmenen vaihteessa, mikä sopinee Big Wave Ridersille oikein hyvin. Bändi nimittäin kuulostaa neljän vuoden tauon jälkeen paremmalta kuin koskaan. Endless Summer on ajaton levy, jonka juuret ovat milloin 80-luvun Lontoossa, milloin 90-luvun Manchesterissa, milloin 2000-luvun alun New Yorkissa.

Albumin biisimateriaalikin on kauttaaltaan laadukasta, joskaan ei kovin omaperäistä. Esimerkiksi Crest Of A Wave voisi hyvinkin on The Strokesin biisi ja Flipping The Bird nyökkäilee turhankin häpeämättömästi Bowien Rebel Rebelin suuntaan. Toisaalta Rebel Without A Causen raivokkaaksi yltyvä kertosäe ja vaikkapa While You’re Half A World Awayn upeat kitarat osoittavat, että Big Wave Riders pystyy parhaimmillaan vaikka mihin.