ALGHAZANTH: The Three-Faced Pilgrim

Arvio julkaistu Soundissa 12/2013.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Arvio

ALGHAZANTH
The Three-Faced Pilgrim
Woodcut

Kuten kävi vastikään Barren Earthille, Goat Tormentor eli Swallow The Sun -kiireinen Mikko Kotamäki on jäänyt Alghazanthinkin kelkasta sitten viime tapaamisen. Laulajan vaihtuminen ei kuitenkaan kuulu The Three-Faced Pilgrim -levyllä isona menetyksenä. Kotamäen seuraaja löytyi mahdollisimman läheltä, sillä Gorath Moonthornin ja Thasmorgin yhtyeen uusi vokalisti on herroista jälkimmäinen. Thasmorg vastasi lauluhommista edellisen kerran Thy Aeons Envenomed Sanity -esikoisella (1999).

The Three-Faced Pilgrimillä Alghazanth maalaa tummat kuvionsa laajalle kankaalle. Albumi koostuu kuudesta pitkästä kappaleesta, joista jokainen kantaa kestonsa loppuun asti. Levyn teemallinen yhtenäisyys korostaa raskaimpien osien iskevyyttä ja riitasointujenkin tehokkuutta. Viipyilevistä kappalerakenteista huolimatta biiseissä on myös voimaa. Ja bändin yhtä lailla mystinen ja melodinen black soi kauniina.

Alghazanthin seitsemäs albumi ei mullista maailmaa tai paljasta esittäjästään suuresti uutta. Se on vain oivallinen blackmetal-kiekko, joka yhdessä Wreath Of Thevetat (2008) ja Vinum Intus (2011) -levyjen kanssa muodostaa vankan kivijalan Alghazanthin myöhemmässä tuotannossa.

Lisää luettavaa