ALI FARKA TOURÉ: Red

Blues on syvää. Rock, soul, jazz, reggae, hip-hop ovat kaikki bluesin lapsia. Kaikista musiikin muodoista yksinkertaisimpana se on myös mystisin. Vaikka bluesin nykyiset muodot pusertuivat Amerikassa orjuuden prässistä ja ottivat vaikutteita ympäriltään, eniten kelttiläisistä melodioista, sen esiasteita on laulettu ja soitettu Afrikassa tuhansia vuosia. Varsinkin Saharan eteläpuoliskolla, monien eri kansojen toimesta. Viimeisin blues-löytö on tuaregi-musiikki, mutta hyvin sinistä kamaa tulee myös maureilta, peuleilta, bozoilta, bambaroilta, dogoneilta, zarmoilta, songoylta ja sonrailta.

Näitä kaikkia kansoja asuu Malissa, Ali Farka Touren kotimaassa. Nyt 65-vuotiaasta Alista – hän on sonrai, mutta seitsemän saharalaiskielen taitajana esittää kaikkien yllämainittujen perinteisiä lauluja ja niille perustuvia omia laulujaan – tuli Lännessä sensaatio 80-luvun lopulla heti, kun hänet viimein saatiin tänne esiintymään. Aito afrikkalainen bluesmies suoraan aavikolta!

Eikä Toure mikään tavallinen tapaus olekaan, edes kotona Niafunkessa. Siellä musiikki kulkee yleensä suvussa, mutta Alia musiikki ja siihen saumattomasti kuuluvat, Niger-joessa asuvat henget vetivät jo kersana puoleensa niin, että hän vaipui tiloihin ja siksi seudun parhaiden noitien potilaaksi. Malissa tuontitavaraa olevan muslimikuoren alla vaikuttaa ikivanha paikallinen "hoodoo".

Yksikielisen aavikkokitaran, -viulun ja nelikielisen ngonin tekniikat kitaraan 50-luvulla siirtänyt Ali kuuli 1968 Bamakossa James Brownia, Jimmy Smithiä, Albert Kingiä ja John Lee Hookeria ja totesi "niiden musiikin olevan täältä". Varsinkin Hooker kuulosti hänestä mustien tuaregi-orjien musiikilta. Hän oli tiennyt Malin olevan Afrikan musiikissa avainasemassa, nyt hän tajusi tuon aseman globaaliksi. Lukutaidoton, mutta kuninkaallista sukua oleva Ali on ylpeä mies: hän ei matki Hookeria, koska oivalsi tämän kautta tulevansa itse bluesin lähteeltä.

Nämä levyt ovat remasteroidut versiot Touren tähteyttä edeltävän tuotannon Son Africille tehdyistä kuudennesta ja seitsemännestä albumista, joita ei vuosiin ole ollut saatavilla. Edellisistä viidestä koottiin taannoin Radio Mali. Jotkut näistä kappaleista esiintyvät Alin myöhemmillä levyillä eri versioina. Alin sielukas laulu, sininen kitarointi ja Hammer Sankaren calebassista nakuttamat rytmit hypnotisoivat ajattomuudellaan. Tämän syvemmälle bluesin juuriin tuskin päästään.