ALLEN/LANDE: The Great Divide

Arvio julkaistu Soundissa 12/2014.
Kirjoittanut: Mape Ollila.

Arvio

ALLEN/LANDE
The Great Divide
Frontiers

Frontiers Recordsin pomo Serafino Perugino on kova poika parittamaan lempiartistejaan projektibändeiksi. Yksi äijän nerokkaimmista vedoista on aikanaan ollut naittaa laulajat Russell Allen (Symphony X, Adrenaline Mob) ja Jørn Lande (Avantasia, ex-Masterplan) parivaljakoksi, ja nyt nämä oman aikamme upeimmat heavyraspit laulavat uudella albumillaan kerta kaikkiaan kuin jumalat.

The Great Divideä paremmin laulettua heavy- ja hardrock-albumia ei ole tänä vuonna tehty. Laulajaparin aikaisemmista kolmesta albumista The Great Divide eroaa siltä osin, että kun aikaisemmille levyille musiikin oli säveltänyt ruotsalainen Magnus Karlsson (Primal Fear), nyt sen on kynäillyt ja rumpuja vaille kokonaan myös soittanut kotoinen melometallimestarimme Timo Tolkki.

Viime vuosina hämmästyttävän vaihtelevantasoista jälkeä tehnyt Tolkki on ilmeisesti säästänyt paukkujaan tätä albumia varten, sillä The Great Dividella on ainoastaan kahdenlaisia kappaleita: erittäin hyviä ja suorastaan säkenöiviä.

Kädenjälki on niin takavuosilta tunnistettavaa Tolkkia kuin olla osaa, ja kun The Great Divide kestää kappaletarjontansa osalta vertailun mihin tahansa Stratovariuksen klassikkoalbumiin, niin pakkohan tässä on alkaa sovittelemaan sille vuoden komeimman melodisen metallialbumin viittaa.

Lisää luettavaa