AMORAL: Beneath

Arvio julkaistu Soundissa 10/2010.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Jos Amoralin ensimmäisellä levyllä olisi ollut melodioiksi edes kaukaisesti tunnistettavia pätkiä, ne olisivat räjähtäneet silmille kuin äkkinäisen rekan valot pimeällä taipaleella.

Arvio

AMORAL
Beneath
Imperial Cassette

Jos Amoralin ensimmäisellä levyllä olisi ollut melodioiksi edes kaukaisesti tunnistettavia pätkiä, ne olisivat räjähtäneet silmille kuin äkkinäisen rekan valot pimeällä taipaleella. Jos taas viidennen levyn yltäkylläinen melodisuus katkeaisi hetkeksikään, oltaisiin välittömästi hukassa kuin jonosta eksynyt muurahainen. Onko tämä sama bändi?

Ensin tuntuu siltä, ettei Beneathilla ole mitään tekemistä alkuaikojen kuivan ja carcassmaisen tekniikkasokkelon kanssa. Ajatuksen ei saa antaa hämätä. Deathmetalli on karissut, mutta labyrintti eksyttää edelleen. Musiikin teknisyys on nyt eri hahmossa: se elää huomattavan popmaisissa melodioissa, etenkin kitaroiden osalta, sekä rytmittelyssä, tempoissa, jopa laulussa.
Pop-elementtien korostuessa musiikki muuttuu yleensä suoraviivaisemmaksi, mutta Beneathilla ei ole oikeastaan ensimmäistäkään suoraksi tai yksinkertaiseksi kutsuttavaa biisiä, vaikka säihkettä ja tähtisadetta riittää. Bändin itse julkaisema kiekko on pehmeine kitarasoundeineen hieno sekoitus poplevyä ja umpiprogressiivista kurvailua.

Tulokulma on niin erikoinen, että Amoral voi nousta seuraavaksi vientivaltiksi, kuten Soundi edellisessä numerossa ennakoi, mutta yhtä hyvin fanien selät voivat kääntyä lopullisesti. Amoral lienee tiedostanut tämän ja ottanut kovan riskin. Rohkea veto.

Lisää luettavaa