AMORPHIS: Magic & Mayhem – Tales From The Early Years

Arvio julkaistu Soundissa 9/2010.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Arvio

AMORPHIS
Magic & Mayhem – Tales From The Early Years
Nuclear Blast

Tuskin arvasivat Kyyria-bändin Niclas Etelävuori ja Santeri Kallio laulajaansa Ville Tuomea Tales From The Thousand Lakesin (1994) nauhoituksiin lainatessaan, että tulisivat itse purkittamaan samoja biisejä Amorphisin jäseninä. Ei siitä varmaan unelmoinut bändiä fanittanut Tomi Joutsenkaan. Amorphis juhlii kahta vuosikymmentään tavanomaisen kokoelman sijaan kokonaan uudelleennauhoitetulla sikermällä vuosilta 1991-1996. Iho on rullautunut studiossa innostuksesta kananlihalle.

Biisit, erityisesti The Karelian Isthmukselta (1992) periytyvät, ovat pienine sovitusmuutoksineen jämerämpiä, rikkaampia ja täsmällisemmin iskeviä kuin vanhoilla levyillä. Alkukantainen raivo ja vaistojen varassa kohkaaminen näiltä raidoilta uupuu, sillä Amorphis on halunnut tuoda esiin nykyosaamisen mukaisen näkemyksen varhaisista kappaleistaan.

Iron Maiden veisti aikanaan Dickinson-vetoiset versiot Di’Anno-biiseistä sinkkujen b-puoliksi. Ne olivat hienoja ja mielenkiintoisia, mutta eivät välttämättä parempia. Tässä on kyse samasta asiasta: upeat, ammattimaiset ja hurjasti kulkevat versiot ovat fanien palvelua parhaimmillaan, mutta ei niillä tietenkään tavoiteta Talesin ensikuuntelujen tuottamaa järisyttävää fiilistä.

Magic & Mayhem on parempi kuin millä tahansa matematiikalla kasattu perinteinen kokoelma olisi ikinä voinut olla. Herkkua tarjotaan lisää oldskool-kiertueella tänä vuonna.

Lisää luettavaa