”En suostu pystyyn kuolemaan”, laulaa Anssi Kela toistuvasti, melkeinpä huutaa Jennifer Aniston -biisin hienosti rakennetussa loppukliimaksissa, riipivän, komean kitarasoolon jälkeen. Kuulijalle nousee väistämättä mieleen kysymys, laulaako Kela pelkästään laulun hahmon äänellä, vai myös omallaan.
”Pystyyn kuoleminen” voi tuntua todelliselta uhkalta miehelle, jonka debyyttialbumi räjäytti megajättipotin suoraan pystymetsästä. Mutta artistin on tehtävä hommaansa pystypäin, vaikka myyntikäyrät laskisivat, ja siitä Kelalle on nostettava hattua. Nummelan ainutkertaista yllättävyyttä hän ei voi enää saavuttaa, sen jälkeen on vain jatkettava omaksi kokemallaan linjalla.
Kelan uutukaisessa ei ole mitään hävettävää, lopputulos on taitavan ja tunnistettavan tekijämiehen jälkeä. Tarinat liikkuvat jo totuttuun tapaan tavallisten ihmisten elämässä, usein sen laitapuolelle kallistuen. Avauskappale Joki on tyyppiesimerkki, jossa päähenkilö kelaa menneisyyttään iloineen ja suruineen. Joki vain on vertauskuvana niin kliseemäinen, että stereotyyppisempää avausbiisiä olisi ollut vaikea kuvitella, erityisesti Kelan Springsteen-innon tietäen.
Nimestään huolimatta Jennifer Aniston ei kerro tähtinäyttelijästä, vaan siitä, kun työpaikat siirtyvät Kiinaan. Rock-unelma on viehko tarina kolmen kaverin bändistä, jolle ”tie on auki Beatlesista Nirvanaan”, mutta jonka unelmat tyssäävät arkitodellisuuteen. Kaveria ei jätetä yhdistää ovelasti Born To Be Wild -riffittelyn iskelmähittimäiseen melodiaan ja sisältää heiton Kelan ensihittiin, ikään kuin kysyen: ”Tätäkö te vielä haluatte?”
Reippaasti alkava levy päätetään rauhallisissa tunnelmissa ja mies-nais-osaston parissa. Älä mene pois on puhdasverinen, jousien sävyttämä pianoballadi. Jos Kela eläisi tekemällä demoja muille laulajille, tähän saattaisi moni aikuisviihteen edustaja tarttua, enkä suinkaan tarkoita pornotähtiä. Hakaniemen harmaa mies rullaa mukavasti, ensin akustisesti, mutta myös Kelan maukasta sähkökitarointia esitellen. Insomnia on jousineen kuin tuutulaulu, vaikka nimi unettomuuteen viittaakin.
Tunnistettavuus on lauluntekijän siunaus ja kirous. Rakkaus on murhaa sisältää paljon tunnistettavaa Anssi Kelaa, jonka voi laittaa lämmittämään korvia pehmeiden korvalappujen lailla. Ehkä hän tekee vielä joskus levyn, jolla on enemmän Jennifer Anistonin kiihkoa, tai sitten porautuu korviimme jollain aivan muulla ja yllättävällä.
Bonuskiekko sisältää levyn 5.1. -miksauksen lisäksi tahallisen kömpelön, itseironisenkin videopäiväkirjan levyn teosta ja muutaman musiikkivideon, joista Mikan faijan BMW:n upea blues-tulkinta saa kuulijan haukkomaan henkeään. Osaa tämä mies yllättääkin.
