Anthemeita vaikka väkisin – M.I.A. puskee nyt rutiinilla

M.I.A.
AIM
Universal

Popissa ja urbaanissa musiikissa kymmenen vuotta on ikuisuus. Vuonna 2005 debyyttialbuminsa Arular julkaissut M.I.A osui pari vuotta myöhemmin ilmestyneellä Kala-pitkäsoitolla uuden rytmimusiikin hermoon. Brittiräppääjän tamilijuurista muistuttaneet sävyt, puolieksoottiset biitit ja iskulausemaisuudessaan koukuttava sanapauke saivat popmaailman hihkumaan onnesta. Nyt samat niksit saavat M.I.A:n kuulostamaan hieman osumaa ottaneelta veteraanilta, joka puoliepätoivoisesti yrittää roikkua pelikentällä. Poliittista paatosta lisää soppaan, hyväksi havaitut sähköiset pulssit säksättämään ja enemmän popitusta soundeihin, niin kyllä se tästä. Näin tuntuu artisti ja häntä kehään taluttava tuotantoporras itseään psyykkaavan.

Humppaa on ennenkin tehty tehtaan preset-asetuksilla, eikä siitä yleensä tulee mitään hyvää. Ei nytkään.

Albumin avausnumero Borders on oireellisen suuntaa antava. Taiteilijan itsensä ohjaaman korskean videon kera maailmaan saatettu kappale pohjustaa tulevaa: tässä on levyn anthem. Kuunnelkaa. Pakolaiskriisi on toki tärkeä teema, mutta miksi puida sitä näin uupuneen musiikin säestyksellä? Humppaa on ennenkin tehty tehtaan preset-asetuksilla, eikä siitä yleensä tulee mitään hyvää. Ei nytkään.

Mitä pidemmälle AIM etenee, sitä vahvemmin mielessä alkaa kummitella popin kontekstissa ruma sana ”rutiini”. Siltä tämä M.I.A:n jäähyväistyökseenkin kutsuma musiikillinen jotos mitä suurimmassa määrin tuntuu: oman aseman pakottamana tehdyltä rutiinirutistukselta. Inspiraatiotankki on imaistu tyhjiin, vanhat ideat on natusteltu loppuun, eikä uutta musiikillista visiota ole saatu tilalle.

Erityisen paljastava ja raaka temppu on altistaa tarpeettoman pitkäksi vanutettu AIM vertailevaan kuunteluun ja pyöräyttää rinnalla esimerkiksi Maya-albumia (2010). M.I.A:lle ominaisen hullun ja vastustamattoman luovan energian haihtuminen on ilmeinen tosiseikka. Aiemmin vimmaiselta vaikuttanut taitelija simuloi nyt vimmaa.

M.I.A toki väläyttelee valon pilkahduksia siellä täällä. Varhaisia tuotoksia muistuttava Ali R U OK? tai maanisen raggarytmin päälle paasaava Visa ovat tehokkaita numeroita. Yksittäiset osumat eivät kuitenkaan poista pettymyksen hapanta jälkimakua.