ANTTI REINI & MAAPALLON MAITOLAITURIT: Kärpänen

Arvio julkaistu Soundissa 7/2016.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

ANTTI REINI & MAAPALLON MAITOLAITURIT
Kärpänen
Svart

Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, että mies vasta noin viisikymppisenä tekee ensimmäisen omaa musiikkiaan sisältävän albumin. Näyttelijänä tunnetulla Antti Reinillähän on tiedetty bänditausta nuoruudestaan.

Kärpänen on osoitus siitä, että mies on syntynyt laulajaksi ja musiikintekijäksi, sen verran vahvaa on jälki heti kättelyssä.

Levyn kappaleet ovat oikealla tavalla vanhanaikaisen ja ajattoman kuuloisia. Mieleen tulee 1980-luvun alkupuolen suomirockin ajat, erityisesti Hassisen Kone ja Sielun Veljet normaaleimmillaan.

Musiikillinen kirjo on silti hyvin monipuolinen sisältäen reippaita rockeja, menevää puhtopoppia ja vähän kulmikkaampiakin sävyjä. Sovituksiin on nähty paljon vaivaa, mutta yksinkertaisen selkeän perussoundin luonnissa ei onneksi ole kuitenkaan tingitty. Bändin bluesahtavan rosoinen soitanto istuu näihin kappaleisiin, jotka ovat kuitenkin aika kaukana bluesista.

Vain hetkittäin Reini sortuu näyttelijöille tyypilliseen ylitulkintaan. Hänestä tulee tämän levyn myötä ihan kärkikaartin solistejamme.

Lisää luettavaa