APULANTA: Heinola 10

Arvio julkaistu Soundissa 05/2001.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Tunnustetaan se heti alkuun. Rivakkaa julkaisutahtia suosiva Apulanta (Heinola 10 on jo yhtyeen kuudes studio-levy) ei ole koskaan kuulunut henkilökohtaisiin suosikkeihini. En ole ikinä omistanut bändin yhtäkään levyä, enkä mennyt katsomaan sitä keikalle.

Arvio

APULANTA
Heinola 10
levy-yhtiö

Tunnustetaan se heti alkuun. Rivakkaa julkaisutahtia suosiva Apulanta (Heinola 10 on jo yhtyeen kuudes studio-levy) ei ole koskaan kuulunut henkilökohtaisiin suosikkeihini. En ole ikinä omistanut bändin yhtäkään levyä, enkä mennyt katsomaan sitä keikalle. Apulannan biisien kuulemiselta on ollut viime vuosina täysin mahdoton välttyä, mutta minulle tuttua tavaraa ovat lähinnä radiosoittoa saaneet sinkut ja monasti niin ahdistavat videot. Kyseisen historian valossa voisi levyn arvioimisen luulla olevan väkinäistä ja vailla pohjaa, mutta asian voi kääntää toistekin päin. On helpompi olla objektiivinen ja keskittyä uutuuteen ilman menneitä ansioita tahi painolasteja.
Yleisimmät journalistiset väläykset levyä arvioidessa tulevat todennäköisesti olemaan kommentit tyyliin "paluu juurille" ja "tribuutti kotikaupungille". Itse en sellaista kuule. Raivokasta mättöä toki löytyy, mutta mielestäni Heinola Kympin kirjo on monipuolisempi kuin hatara Apulanta-tietämykseni muistaakaan. Kaipuusta takaisin kellareihin on siis turha puhua, enemmänkin on kyse luonnollisesta jatkumosta. Toni Wirtanen luo nahkaansa iän ja kokemusten karttuessa kuten me muutkin ihmispolot. Parhaana esimerkkinä uudistuksista käy Kirveltäjät-biisi, jota on siunattu erittäin maukkaalla kitarakuviolla. Eihän tätä ilman Wirtasen ääntä edes tunnistaisi Apulannaksi.
Vastikään singlenä ilmestynyt avauskappale Reunalla puolestaan kuullostaa juuri siltä kuin hyvän Apulanta-hitin useimpien mielestä täytyykin. Tarpeellinen annos angstia höystettynä kertosäkeen runnovilla kitaroilla takaa paikan suomirokin kaanonissa ja vääjäämättömillä kokoelmalevyillä. Samanlaisia sataprosenttisia klassikoita Heinola 10 ei tarjoa, lukuunottamatta jo aiemmin potentiaalinsa osoittanutta Viivakoodit-singleä. Ennakkotietojen arvuuttelemaa nu-metallia saa levyltä hakemalla hakea. Ehkäpä Ruhtinaat-kappaleen nykivä jyräys voitaisiin kyseiseen genreen pakottaa, samoin tiiviisti kulkeva Tunnit.
Vaikkei tältä levyltä lohkaistaisikaan viittä sinkkua tai yllettäisi kymmenien tuhansien myyntiin, on se yhtään epäilemättä seuraava linkki Apulannan katkeamattomaan menestysketjuun. 

Lisää luettavaa