APULANTA: Kunnes siitä tuli totta

Arvio julkaistu Soundissa 10/2015.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.

Arvio

APULANTA
Kunnes siitä tuli totta
Päijät-Hämeen Sorto ja Riisto

Suomenkielisellä rockilla ei ole minkään valtakunnan hätää. Kiinnostavia tulokkaita putkahtelee jatkuvasti, ja senioritkin ovat elämänsä kunnossa. CMX:n, Mokoman ja Kotiteollisuuden joukkoon liittyy nyt Apulanta, joka on 12. albumillaan virkeämpi kuin vuosiin.

Yksi ilmeinen syy alleviivataan heti kärkeen, levyn käynnistyessä paljaalla bassoriffillä. Uusi basisti Ville Mäkinen on levyllä erittäin suuressa roolissa, ja hän myös raivaa tilaa vaihtelemalla tyyliä, soitinta ja soundia biisistä toiseen.

Toinen syy on abstraktimpi. Levy soi spontaanin tuntuisena, kuin sen suuremmitta tuskitta läjään pantuna. Kuulostaa siltä, että pojilla on ollut studiossa kivaa. Sovitukset ovat usein mukavan pelkistettyjä, ja bändi kuulostaa triolta myös levyllä. Pitkästä aikaa Apulannassa oikeasti haisee punk – tietyin varauksin, toki.

Kolmas syy on totta kai biisit. Riemastuttavan hyviä raitoja löytyy useita: innostavasti levyn avaava Sensaatio, skeittipunkisti nykivä Miinus nolla, todella uljas balladisinkku Valot pimeyksien reunoilla sekä etenkin totaalisen valloittava Weezer-pastissi Käärmeöljy. Monin paikoin ajatukset rientävät jopa Kolme-albumin (1997) aikoihin.

Pitkästä aikaa Apulannassa oikeasti haisee punk.

Kalsea metalli-Apis on levystä ilahduttavan kaukana, ja tämän lehden haastattelussa väläytetty pomppumetal nostaa onneksi päätään vain pari kertaa. Raskaammatkaan hetket eivät tunnu ahdistuneilta, vaikka edustavatkin tämän nipun tylsempää laitaa. Sun pitäis luovuttaa -biisin kruunaavat Blanko-Paulin tiluttama överi soolo sekä Tonin härkänen kitarasoundi, jonkinlainen särön ja octaverin yhdistelmä. Samaa asetta viljellään levyllä muutenkin monin paikoin.

Tekstien kanssa joutuu painimaan eniten, niistä kun ei pääsääntöisesti jää käteen mitään. Kappaleet tuntuvat kokoelmilta ulkokultaisia elämänviisauksia, jotka ovat niin irrallisia ja etäisiä, että paljon viljelty yksikön toinen persoona kuulostaa lähinnä sä-passiivilta. Lauluista puuttuvat henkilökohtaisuuden ja koetun tunnetta tuovat yksityiskohdat.

Olen viime vuosina huomannut ihmetteleväni Apulannan aina vain jatkuvaa suosiota, mutta uudistuneen kokoonpanon tuoman lisäpotkun ja näin vahvan albumin äärellä kummasteluun ei ole pienintäkään syytä.

Lisää luettavaa