A.R.G.: One World Without The End

Arvio julkaistu Soundissa 2/2012.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

(Kahden levyn yhteisarvio: Entrance ja One World Without The End)

Arvio

A.R.G.
One World Without The End
Spinefarm

(Kahden levyn yhteisarvio: Entrance ja One World Without The End)

Suomalaisen speed– ja thrashmetallin historiaa voidaan lukea kahdella tasolla. Stonen tekemiset on ehditty kanonisoida yleisestikin suomalaisen rockin kehityksessä. Todellisuuden hahmottamisen kannalta paljon antoisampia ovat ne pinnan alla vuosien ajan mainetta keränneet underground-legendat, joiden ensilevytykset olivat pitkään ja hartaasti odotettuja. Siinä missä Stone ja Airdash panostivat tekniseen speediin ja Prestige ja Dethrone huumorilla valjastettuun kaahaukseen, puhalsivat pohjoisesta raaemmat sävelet. Pudasjärveläinen National Napalm Syndicate ja Kuusamossa perustettu A.R.G. liputtivat selkeimmin juuri thrashin puolesta.

A.R.G. (Ancient Rotten Graveguards) ehti julkaista kaksi täyspitkää ennen kuin kokoonpano– ja motivaatio-ongelmat kuoppasivat yhtyeen. Porometalliksi ristittyä kaahausta ehdittiin sahata paljon enemmän kuin levytetyn uran näennäinen lyhyys antaa ymmärtää. Muistan erittäin elävästi, kuinka bändin debyyttialbumi Entrance oli odotetuin kotimainen heviuutuus vuonna 1989.
Vaikka osa kappaleista oli ennalta tuttuja, Entrance ei kuulostanut ihan siltä mitä odotuksissa oli, sillä sen diskanttinen soundimaailma hämmästytti. Brutaalimmalla äänimaisemalla maalattuna Entrance olisi suomalaisen thrashin ensimmäinen merkittävä virstanpylväs. Sitä se on toki nytkin eikä uudelleen masteroituna kuulosta teknisestikään hullummalta.

Kun esikoisellaan A.R.G. moshasi suoraviivaisesti kuin raivotautiset mullisaukon pojat, oli jatko-osa tutun kehityskaaren mukaisesti astetta kunnianhimoisempi, teknisempi ja moniulotteisempi. Laulaja Tepa Karjalaisen hysteerinen kärinä oli edelleen tallella ja yhteydet saksalaisiin aikalaispioneereihin Kreatoriin ja Sodomiin yhä esillä. Tarjolla oli myös paljon muuta. Uskallus riitti niin Neil Young -coveriin Hey Hey My My kuin toistakymmentä minuuttia kellottavaan eeppiseen One World/Descent -maratoniinkin.
Spinefarm tekee uudelleen aktivoituneen yhtyeen kunniaksi pokkauksen arvoisen kulttuurityön ja julkaisee bonuksineen koko yhtyeen levytetyn tuotannon. Osa siitä kuullaan nyt ensimmäistä kertaa cd:llä.

Lisää luettavaa