ASTRID SWAN: Poverina

Kokonainen pitkäsoitto täynnä nuoren laulaja-lauluntekijän omia kappaleita ei ole aivan jokapäiväistä kauraa Suomen pop-kuvioissa. Treeball-yhtyeessä vaikuttanut Astrid Swan kuulostaa enemmänkin vanhalta tekijältä kuin soolodebyyttinsä julkaisseelta untuvikolta. Swan laulaa vakuuttavasti englanniksi ja hänen äänensä on sävykäs, mutta ei sentään niin tunnistettava kuin vaikka Kate Bushin, jonka ääni-ilottelu nousee useasti mieleen levyn upeista falseteista.

Välillä Poverinaa kieltämättä kuuntelee kuin naislaulaja-lauluntekijöiden kuka kukin on -teosta, mutta enemmänkin vaikutteita ihastellen kuin niitä sormella osoitellen ja paheksuen. Nimikappaleella on taustakuoroa myöten vahvoja kaikuja genren esiäidistä Carole Kingistä, eikä se suinkaan upeaa esitystä huononna. Ajattoman popin lippua liehutetaan myös ylväästi laulussa Good Girl, jossa kitaratkin pääsevät esille. Swan itse on kosketinsoittaja ja arvatenkin säveltänyt biisit koskettimilla, joten norsunluun osuus levyllä on vahva. Hitiltä haiskahtavalla Rock And Roll Blondella show'n varastaa Jimi Tenorin sovitus, jossa puhaltimet ja sellot ottavat mahtipontisesti mittaa toisistaan.

Loppua lähestyttäessä ote hieman nuupahtaa. Niukasti säestetty Daddies on välillä kuin keskenkasvuisen onomatopoeettista huhuilua isukin perään, eikä päätösbiisi The Day I Got My Pony poikkea paljon edeltäjänsä linjasta. Biisit eivät kuulu levyn houkuttelevimpaan antiin ja ne ovat hienoinen kauneusvirhe muuten kiehtovassa kimarassa.

Joka tapauksessa Poverina on ällistyttävä levy, josta tekijätiimin on syytä olla ylpeä.