Hajoamisen partaalle City Of Evilin (2005) menestyksen ja rankan kiertämisen paineessa ajautunut Avenged Sevenfold ymmärsi höllätä ajoissa. Huilitauko oli otettava, jos uusia levyjä haluttiin yleensä syntyvän.
Ristiriitojen asetuttua neljäs albumi sytyttää bändin kyvyt täyteen leiskuntaan. Äkkipikainen sekoitus vanhaa heviä, modernia yltiömelodista otetta ja areenamallista rockia täydentyy korskean keulamiehen M. Shadowsin puhtailla, mutta synnynnäisesti tai kahden ensimmäisen levyn huutamisesta käheillä lauluosuuksilla. Kaksi vuotta sitten Avenged Sevenfoldia verrattiin jopa Helloweeniin, ja aikansa tonkimalla voi nytkin Unboundin ja Lostin kitaraharmonioista ja vauhdin läpseestä yhtymäkohtaa löytää – sillä erotuksella, että Helloween tuskin koskaan enää yltää näin kirpeäntuoreeseen tykityksen.
Avenged Sevenfold laajentaa kirjoa akustisilla osuuksilla, slide-kitaralla ja pehmoisilla kertosäkeillä. Överiksikin vedetään, sillä A Little Piece Of Heavenin kaunis, vähän queenmäinen balladirakentelu saa liian kovaa kontrastia sairaasta, korostetun nätisti lauletusta sanoituksesta. Bändiltä puuttuu alicecoopermainen ironia.
Avenged Sevenfold on monipuolinen ja moderni metallilevy, joka nostaa bändin aivan uudella tavalla parrasvaloihin. Turhempiakin bändejä on nähty Euroopan johtavien metallilehtien kansissa.
