The Libertines -yhtyeen kavereiltaan varastelevana ja huumeiden kanssa sekoilevana jäsenenä tunnetuksi tullut Peter Doherty taitaa olla sukupolvensa tunnetuin brittinarkomaani. Tämä on ainoa selitys, minkä keksin Dohertyn Babyshambles-yhtyeen ympärillä Englannissa pyörivään kohuun. Ei Down In Albionin urilla ihan Sid Vicious -tason surkeuden syövereissä pyöritä, tosin aika läheltä paikoitellen koukataan.
The Clash -gubbe Mick Jonesin tuottamalla levyllä on valonpilkahduksia, mutta ne eivät valaise kovin pitkään. Punkin ja kitarapopin välisellä vyöhykkeellä steppailevat laulut eivät nouse missään vaiheessa yksittäisten hyvien ideoiden yläpuolelle. Katse ei kerta kaikkiaan tahdo pysyä pallossa, mikä ei sinänsä ole yllättävää Dohertyn tavat tuntien.
Mitähän Mick Jones on mahtanut tehdä tuottajan palkkiotaan vastaan? Ainakaan hän ei ole pakottanut Babyshamblesia perkaamaan repertuaaristaan löysää kuonaa pois ja puristamaan kelvollisia lauluaihiota tiukempaan kuosiin. Totaalinen svengin puute ei sekään ole sattunut kenenkään korviin. Ehkä epätoivoiselta kuulostavalla Dohertylla on yhtyekumppaneineen ollut tärkeämpää ajateltavaa. Mitä se on ollut, ei selviä tätä repaleista ja päämäärätöntä luonnoskasaa kuuntelemalla.
