THE BAD ASS BRASS BAND: Töttöröö!

Arvio julkaistu Soundissa 8/2014.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

THE BAD ASS BRASS BAND
Töttöröö!
Exogenic Music Group

11-henkisen helsinkiläisjättiläisen, Bad Ass Brass Bandin toinen kokopitkä Töttöröö! on varsinainen musiikkityylien potpuri. Mukaan mahtuu niin marssimusiikkia, humppaa, skata, folkrockia, Balkan-kuumetta kuin blues-vaikutteista Suomi-paatostakin. Joissain biiseissä taivutaan jopa tiukkoihin afrobeat-rytmeihin ja onhan levylle sattunut yksi punkbiisikin! Vahvaan torvisektioon nojaava tuotanto on ammattimaista ja biisit ovat viimeisteltyjä.

Tarina ei kerro, miksi tätä Bad Ass Brass Bandin kakkoslevyä on jouduttu odottelemaan parisen vuotta, mutta yksi syy lienee ainakin bändin valtava koko − tämä posse, joista järjestyksessä jokainen vaikuttaa useammassa kuin yhdessä yhtyeessä (jäseniä muun muassa nykyisistä ja edesmenneistä Mustat Lasit-, Soul Investigators-, Cool Sheiks-, Tundramatiks-, Jaakko Laitinen & Väärä Raha- sekä Ismo Alanko Säätiö -kokoonpanoista), voi olla astetta vaikeampi saada kerralla kasaan sessioihin kuin mikä tahansa duo.

Biisejä uudella albumilla on myös kiitettävä määrä: 14-15 kappaletta hieman laskentatavasta riippuen, Bulgar-biisi kun löytyy vain Töttöröö!albumin cd-versiolta. Pikantin mausteen pataan tuovat vielä oivaltavat sanoitukset, jotka ovat humoristisen kekseliäitä pohtien nykypäivän ongelmia ennakkoluuloista Ravintoympyrän koostumukseen ja hupaisaan Puskapissi-ralliin sekä murheelliseen kappaleeseen onnettoman Reiskan kohtalosta rappukäytävässä.

Poljento on energistä ja heikompaa alkaa jo huimata. Jäsenten erilaisten musiikillisten taustojen ansiosta bändin soundi on monivivahteista ja tuoretta. Töttöröö! tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin − sitä ei käy epäileminen. Samanaikaisesti tuo lienee kuitenkin myös albumin heikkous: tyyliskaala on niin laaja, että kokonaisuus leviää maailmalle kuin merimiehen siemen.

Bad Ass Brass Band on tietysti parhaimmillaan livenä, mutta Töttöröö! soljuu hyvin myös sohvakuuntelussa. Parhaiten uskoisin tämän sopivan loppukesän etko- ja/tai etnomeininkeihin. Suositellaan nautittavaksi sahdin ja perinneruokien kera.

Lisää luettavaa