THE BAREFOOT BROTHERS: Rehab Convention

Etsijä, älä mene edemmäksi. Suomen Rolling Stones on tässä. Se on itse asiassa ollut jo pitkään, mutta pitänyt välillä hieman pienempää ääntä itsestään. The Barefoot Brothers loi 1990-luvun mittaan ylleen ansaitun sädekehän loistavana live-yhtyeenä, pisti maailmalle mainion Vermo Reverb -albumin vuonna 1998 ja ryhtyi toimittamaan sen jälkeen asioitaan suhteellisen verkkaiseen tahtiin. Onneksi bisnekset on hoidettu ja romuluisen ja luonnonmukaisen rokkisvengin kingit ovat viimein saaneet uutta settiä levylle.

Puoliraflaavasti nimetty Rehab Convention jatkaa tanakammalla ja painokkaammalla otteella siitä, mihin Barefootit seitsemän vuotta sitten edellisissä albumisessioissa nauhurinsa pysäyttivät. Rennosta countryrockista, upeasti murisevista sähkökitaroista, rollaribiiteistä ja Markuksen armottomalla tunnelatauksella vedetyistä lauluosuuksista kasvaa hässäkkä, jonka vain todelliset alan miehet osaavat rakentaa.

Ryhmä tekee hötkyilemätöntä musiikkia, jossa asioiden annetaan kasvaa ja asettua aloilleen ilman turhaa puristusta. Albumin terveen miehekäs ja yllättävänkin slovaripainotteinen yleisote perustuu juuri niille asioille, joita tykeinkään popjazzkonservatorio ei pysty kenelläkään opettamaan. Rehab Conventionissa jylläävät tyylitaju, terve itseluottamus ja taito tehdä luontevia rokkikappaleita.

The Barefoot Brothers ei olisi oma itsensä, jos kokonaisuus olisi alusta loppuun tasaisen vahva ja intensiivinen. Välillä vääntö on turhankin lunkia, mutta beatballadi Baby It's Youn, Tatin umpityylikkään kitaroinnin silaaman Can't Keep A Secretin ja suorastaan hävyttömän hyvin groovaavan Can't Catch Men tapaiset täysosumat tuuppaavat välipalat tajunnassa taka-alalle.