BARREN EARTH: On Lonely Towers

Arvio julkaistu Soundissa 3/2015.
Kirjoittanut: Eero Kettunen.

Arvio

BARREN EARTH
On Lonely Towers
Century Media

Pidän Barren Earthin edellistä The Devil’s Resolve -kiekkoa (2012) erinomaisena albumikokonaisuutena ja siltä löytyvä The Rains Begin on yksi kuluvan vuosikymmenen lempibiiseistäni. On Lonely Towersilta ei millään löydy samanlaista puoleensavetävyyttä. Kyse on massiivisesta ja haastavasta teoksesta, vaikkei levy varsinaisia yllätyksiä sisälläkään.

Mikrofonin takana seisoo suurin muutosvoima, Mikko Kotamäen saappaisiin astunut Jón Aldará. Hänen puhdas ulosantinsa on jokseenkin oopperamaista, toisaalla lovemetalisen huokailevaa. Örinälaulullaan färsaarelainen vahvistaa bändin death-ulottuvuutta. Pakko myöntää, että Kotamäkeä tulee ikävä.

On Lonely Towersilla Barren Earthin progevaihde on tiukasti silmässä. Bändi räiskii tauluun myös jyräävät doomit, mustemmanpuoleiset metalit, Frozen Processionsin kevyet tuulahdukset ynnä muut palettinsa sävyt ajoittain turhan mielivaltaisesti. Esimerkiksi Howlin alkupuolisko on ylvään kansallisromanttista poljentoa, mutta biisin jännite ehtii lopahtaa sivupoluille eksyttäessä.

En tiedä onko Barren Earth löytänyt vai kadottanut itsensä. Tässä vaiheessa huomaan vain seisoskelevani On Lonely Towers -monumentin edessä enemmän ihmetellen kuin ihastellen.

Lisää luettavaa