Belle And Sebastiania kuunnellessa ajantaju katoaa helposti. Write About Love -levyn ihastuttavan avausraidan I Didn’t See It Comingin hiipiessä pitkällä feidauksella sisään tuntuu hämmästyttävältä sisäistää, että Tigermilk-debyytin ilmestymisestä on 14 vuotta. Ihmeelliseksi asian tekee etenkin se, että hyvin paljon samasta taiasta on tallella myös tällä yhtyeen kahdeksannella albumilla.
Belle And Sebastiania on helppo arvostaa monestakin syystä: ensinnäkin yhtye on aina ollut kunnioitettavan omaleimainen ja tunnistettava, toiseksi bändin tuotannon taso on pysynyt vähintään hyvänä läpi vuosien, ja kolmanneksi sen tallentamista loistavista poplauluista saisi todella pitkän kokoelma-albumin.
Kyynikon näkökulma asiaan on se, että Belle And Sebastian teki kolme erinomaista albumia ja on sen jälkeen toisintanut samaa reseptiä rutiininomaisesti. Niin hyvänä kuin yhtyeen taso onkin pysynyt, on vuosien 1996–1998 tuotannossa kuitenkin varsin toisenlainen taika.
Onneksi Write About Lovea kuunnellessa on helppo nakata sisäinen kyynikko nurkkaan ja heittäytyä 1960-lukulaisen pehmopopin vietäväksi. Stuart Murdoch kuulostaa edelleen nuorelta ja epävarmalta, rakkaushuolien musertamalta collegepojalta ja hänen tekstiensä maailmaan on yhä antoisaa uppoutua. Mutta missään nimessä Write About Love ei ole vain Murdochin show. Kosketinsoittaja-viulisti Sarah Martin loistaa kahdella omalla biisillään ja albumin unohtumattomin raita on kitaristi Stevie Jacksonin hurmaava I’m Not Living In The Real World.
On oikeutettua syyttää yhtyettä siitä, että se voisi tehdä tällaisen albumin unissaan ja vasemmalla kädellä, mutta toisaalta juuri spontaanius ja hiomattomuus Write About Lovessa viehättääkin. Kappaleet tuntuvat vaivattomasti syntyneiltä ja toteutuksessa on sopivasti kerrasta purkkiin -fiilistä. Vaikutelmaa täydentää albumin pehmeä soundi.
Biisimateriaali on läpeensä hyvää ja jopa tasalaatuisempaa kuin pitkään aikaan, mutta toisaalta täysosumia olisi saanut mukaan tulla enemmänkin. Pari loppupuoliskon raitaa lipsuu rutiinisuorituksen puolelle, mutta ainoa selkeästi kulmakarvoja nostattava hetki on Norah Jonesin sinänsä mallikelpoinen duetointi Little Lou, Ugly Jack, Prophet John -soulballadilla. Norah yksinkertaisesti laulaa liian hyvin ja tuntuu Stuartin rinnalla olevan liikaa toisesta maailmasta. Näyttelijätär Carey Mulligan sen sijaan istuu albumin nimibiisille täydellisesti.
Ei uudelta Belle And Sebastian -albumilta tämän enempää voisi toivoa. Write About Love paitsi tyydyttää katalogin jatkona vanhan fanin nälkää, tarjoilee se myös vähintään riittävästi hienoja pophetkiä seisoakseen omillaankin.
