BILMO: Bilmo

Hankala tapaus tämä Bilmo. Sympatiapisteet Jarmo Vähähaka ja Ville Kela saavat kotiin helposti, sillä monin paikoin heidän J. Karjalaisen ja Karkki-automaatin risteymänsä onnistuu viihdyttämään vastustamattomasti. Omaperäistäkin Bilmon naivistinen suomipop on, ja levyn tunnelma mukavan rento ja vaivaton. Levyä on varsin miellyttävä kuunnella.

Siihen on valitettavasti myös vaikea täysin ihastua, sillä pidemmän päälle Bilmon esikoisella ei ole kovin paljon annettavaa kuulijalleen. Biisit osoittautuvat yksinkertaisuudessaan valitettavan kertakäyttöisiksi ja paikoin herttaisuus lipsuu arkisuuden puolelle. Jarmon lauluääni on valloittavan naiivi, mutta vaivaannuttavasti hän hakeutuu nuotteihin hieman venyttäen.

Bilmon tekstimaailmastakin on vaikea saada otetta, sillä se seilaa iskelmäkliseiden ja niiden parodian väliä. Esimerkiksi Tyttö tapaa pojan -single väittää kyllästyneensä rakkauslauluihin, mutta monet yhtyeen laulut ovat juuri niitä. Kyseessä on siis ilmeisesti myös itseparodia, mutta se menee jo turhan nokkelaksi. Toisaalta teksteissä on usein mainiota koukkuja ja mukavan nyrjähtänyttä arjen huomiointia.

Musiikillisesti levy on useimmiten häpeilemättömän iskelmällistä poppia, jonka pelastaa tylsyydeltä sopivan hiomaton ja vallaton lähestymistapa. Levyllä on useita hienoja kesähittejä, etunenässä 2CV, jota kuunnellessa harmittaa, etten ole koskaan ollut rättisitikan kyydissä. Ehkä ensi kesänä.