THE BLACK LEAGUE: Ghost Brothel

Arvio julkaistu Soundissa 4/2009.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.


Taneli Jarvan johtama retkue sai edellisellä levyllään A Place Called Bad (2005) juonen päästä kunnolla kiinni, kun bändin paksun southern rockiin viittaavan metallikalahduksen palaset loksahtelivat paikoilleen. Viimeiset kolme vuotta bändi on voinut keskittyä hienosäätöön.

Arvio

THE BLACK LEAGUE
Ghost Brothel
Edel

Taneli Jarvan johtama retkue sai edellisellä levyllään A Place Called Bad (2005) juonen päästä kunnolla kiinni, kun bändin paksun southern rockiin viittaavan metallikalahduksen palaset loksahtelivat paikoilleen. Viimeiset kolme vuotta bändi on voinut keskittyä hienosäätöön.

The Black League vältteli joskus taannoin rinnastuksia muihin bändeihin lähes jääräpäisyyteen saakka. Uudella levyllään orkesteri muistuttaa jossain määrin Zakk Wylden Black Label Societya. Tässä kohdassa Jarvan porukalle voi nostaa hattua, kun se kehtaa tunnustaa hengenheimolaisuutensa, vaikka muitakin vaikuttimia löytyy. Ghost Brothel liikkuu tunnelmallisesti laajalla alueella ja tavoittaa hetkittäin blues-sävyjäkin, vaikka varsinaisesta bluesista ei olekaan kysymys.

Joskus ennen The Black League tuntui tyytyvän kovin helppoihin ja itsestään selviin ratkaisuihin, eikä vaakakuppi sillä puolella ole vieläkään täysin tyhjä, mutta kovasti se on jo kallellaan toiseen suuntaan. Biisien lihallistamiseksi on mietitty notkeita kiertoteitä, jotka lisäävät koko yhtyeen ilmeikkyyttä. Kaiken lisäksi bändi kuulostaa hyvältä. Tänään rajuus ja herkkyys lyövät sujuvasti kättä.

Lisää luettavaa