BLACK TWIG: Heliogram

Arvio julkaistu Soundissa 2/2014.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Arvio

BLACK TWIG
Heliogram
Soliti

Nukkavierun kenkiintuijottelurockin ja pastellisävyisten värien välillä on olemassa kulttuurinen side. Joku on sen joskus keksinyt ja meemi levinnyt kulovalkean tavoin. Black Twigin musiikki on pastellivärien tavoin hailakkaa, murrettua ja haastaa aistit pohtimaan sävyjen luonnetta. Vaikea on keksiä osuvampaa metaforaa.

Black Twig, kuten useimmat Solitin yhtyeet, ovat arkkityyppisiä genreyhtyeitä, jotka lähestyvät musiikin tekemistä estetiikka edellä. Ehkäpä tästä syystä Heliogramin kappaleita tuntuu ensikuuntelulla vaivaavan hahmottomuus. Mutta eivät levyn laulut olekaan idioottimaisia instant-hittejä, vaan hurmaavat vaivihkaa ja kasvavat toistuvassa kuuntelussa. Yhtä usein tarkkaavaisuus kohdistuu vuoroin helkkyviin, vuoroin suriseviin kitaroihin kuin laiskasti artikuloituun lauluun. Black Twigin konnat eivät liikauta evääkään uudistaakseen soundiaan, vaan sukeltavat entistä syvemmälle shoegazingin, autotallirockin ja klassisen indiepopin naittamiseen. Summer Slow Down ja She’s Still My Friend ovat tämän synteesin kauneimpia kukkasia.

Huomiohakuisuuden ja pönötyksen aikakaudella Black Twigin suurpiirteinen ja etäännyttävä ilmaisu viettelee arvoituksellisuudessaan.

Lisää luettavaa